Paikalliset

"Teemmekö toimivan arkipyöräilykaupungin?" – Strategia tarkoittaa valintoja

Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula kiittelee kaupunkilaisten osallistumista strategiaprosessiin.

Samu Karvala

PORVOO | Suosituin kotikaupunki, Paras arkenakin, #kaupunkielämää ja Ilmastotyön edelläkävijä ovat tuoreen strategialuonnoksen mukaan neljä tärkeää Porvoon kehityssuuntaa kohti vuotta 2030.

Porvoo hakee väestönkasvua, myös maahanmuuton avulla. Yhdessä tekemisessä ja kaupunkikulttuurissa on kehittämisen varaa. Pyrkimys hiilineutraaliksi kunnaksi esimerkiksi 2035 mennessä vaatii myös paljon.

– Samalla kaupungin taloutta on hoidettava hyvin, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula toteaa.

Kaupunkilaisia on osallistettu tähän strategiatyöhön selvästi enemmän kuin aikaisemmin. On järjestetty Porvoo 2030-tapahtumia Uusimaan ja muun paikallismedian kanssa, kyselty asukkailta suoraan verkossa, mobiilissa ja kasvotusten. Tarjolla on ollut myös runsaasti työpajoja ja seminaareja.

– Silti tämä on puhdas luonnos, jonka on tarkoitus täydentyä, Ujula sanoo.

Strategia on valintoja, mihin kaupunki pyrkii. Kun tavoitteet on ensin hyväksytty, voidaan alkaa päättää miten ne saavutetaan.

Konkretiaa hankaloittaa tässä hetkessä epävarmuus sote- ja maakuntauudistuksesta ja sen vaikutuksesta kaupungin resursseihin lähitulevaisuudessa.

Porvoon strategialuonnoksessa on muun muassa lause: "Teemme Porvoosta toimivan arkipyöräilykaupungin, jossa pyörällä pääsee vaivattomasti töihin, ostoksille ja harrastuksiin."

– Jos tavoite asetetaan, pitää sen saavuttamiseksi luonnollisesti tehdä uusia katusuunnitelmia, selvittää joukkoliikennemahdollisuuksia ja pohtia vaikkapa autotonta keskustaa, Ujula arvioi.

Unelmien Porvoo 2030-strategialuonnokseen voi tutustua osoitteessa www.porvoo.fi/porvoo2030. Kommentit toivotaan verkkopalveluun tai kirjaamoon 8. kesäkuuta mennessä.

Lisää aiheesta

Sanaiset arkut auki ensi viikolla: Porvoo kerää ideoita ja unelmia kaupungin strategiaa varten21.3.2018 18.05
Rytkösen valtuustoero lykkääntyi – strategiakeskustelussa nostettiin esiin sivistys, kaupunkilaisten osallisuus ja kokeilukulttuurin vahvistaminen13.12.2017 00.00
Kaupunkistrategian arvot Porvoossa9.11.2017 07.00
Talousvaikuttaja Marjo Miettinen: Porvoon hyvää mainetta ei pidä tuhrata keskinäiseen riitelyyn24.9.2017 16.15
Ujula kannustaa tulevaisuuskeskusteluun – "Menestyksekäs historia ei tae loistavasta tulevaisuudesta"5.9.2017 17.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat