Puheenaihe

Professori hehkuttaa suomalaisia persvakoäijiä – "Ilman heitä yhteiskunnan pyörät jumittuisivat paikoilleen"

Kuvituskuva.

Arkisto

Helsingin yliopiston kosmologian professori Kari Enqvist ylistää Etelä-Suomen Sanomien kolumnissaan suomalaisia duunarimiehiä.

Hän nimittää heitä suorasukaisesti persvakoäijiksi ja toteaa, että ilman tätä joukkoa Suomi kerta kaikkiaan pysähtyisi.

– Kun viemäriputki halkeaa ja lokavesi tulvii kadulle, apuun eivät riennä hipsterit jopoillaan. Asfalttimurtuman reunalla eivät kilise nenärenkaat. Siellä eivät komeile rastapipot eivätkä pasteeraa muotibloggarit kuin korkeintaan ottamassa onnettomuusselfieitä, Enqvist kirjoittaa.

Media ei persvakoäijistä tykkää, ja he ovat Enqvistin mielestä jopa näkymättömiä julkisuudelle.

– Heikäläisiä ei haastatella aamutelevisiossa. He eivät näy iltapäivälehtien otsikoissa. Heidän tekemisiään ei seurata somessa vaikka pitäisi. He eivät bloggaa eivätkä tubeta.

– Persvakoäijien hiljainen joukko ei ole mediaseksikäs. Luovan luokan mielestä he tapaavat äänestää aivan vääriä puolueita. 

Vastoin mediassa usein esiteltyjä ennusteista työn ja työtä tekevän luokan katoamisesta, Enqvist ennustaa, että persvakoäijät eivät tule minnekään katoamaan. Päin vastoin, heitä on professorin mukaan lähes mahdoton korvata.

– Asianajajien, puhelinmyyjien, opintoneuvojien ja urheilutoimittajien työt hoidetaan ennen pitkää robottivoimin. Automatisaatio saattaa viedä lopulta jopa kosmologien työt. Mutta persvakorobottia ei mikään tietokoneohjelma pysty ohjailemaan, sillä kädentaidon ja tilanneälyn kombinaatio on ihmisyyttä puhtaimmillaan.

Persvakoäijiä vinoon katsovia ihmisiä Enqvist kehottaa miettimään asenteitaan uudelleen.

Hänen mukaansa persvakoäijät tulevat pelastamaan maailman, jossa jokin asia menee menee fysiikan lakien varmuudessa aina vääjäämättä vikaan, nyt ja tulevaisuudessa.

– Kun näette esimerkiksi ojaan kaatuneen maitolastin ja sen äärellä keski-ikäisiä äijiä viittoilemassa, puhumassa kännykkään ja könyämässä perävaunun teliakselien alle, ajatelkaa näin: tässä konkreettinen syy, miksi ihmislaji on kavunnut tämän planeetan valtiaaksi.

– Hattu siis päästä tuolle joukolle. Varsinkin näinä päivinä, jolloin uutisvirrasta tuntuu löytyvän niin vähän hatunnoston arvoista.

Lue koko kolumni täältä.

Tunnetko aitoa ja ehtaa persvakomiestä?

Kyllä
95% (307 ääntä)
En
5% (17 ääntä)
Ääniä yhteensä: 324

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat