Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Kv-markkinoille tähtäävä Vaja Finland Oy kulkee vastavirtaan pitääkseen tuotantoa Suomessa

Kuvassa kipsimuotteja valmistava Jussi Suvela on tärkeän työvaiheen äärellä.

Juha Perämäki

PORVOO | Kun viimeisetkin Arabian Paratiisi-sarjan savet olivat valuneet sadoilta käsipareilta Suomen tehtaalta Aasiaan, Henna Lamberg ja Fred Owren olivat jättäneet tehtaan jo vuosia aikaisemmin. He eivät antaneet osaamisensa valua hukkaan.

Nyt he ovat pääomistajia 2012 perustamassaan Vaja Finland Oy:ssä. Arabialta yhtiöön töihin tuli vielä tuotantotyöntekijöitä 20 vuoden ja mallimestari 40 vuoden kokemuksella. Lamberg oli työskennellyt Arabialla koristeiden parissa tuotannossa ja koristetuotekehityksessä ja Owren oli ollut mallintekijänä tehtaan tuotekehitysosastolla. Pari tahtoi yhdistää osaamisensa.

– Mallintekijän taitoa ei voi oppia koulussa, se on tullut mestarilta, Owren toteaa.

Yhtiöllä on pääpaino omassa mallistossa, mutta oman mallistonsa ohella se toteuttaa myös muiden suomalaisten muotoilijoiden tuotteita sopimusvalmistajana. Nousevana trendinä on ravintoloiden omat astiat, joita Vaja on valmistanut mm. ravintola Finnjäveliin (nyk. Ultima) ja hotelli Punkaharjuun. Pari kertoo oman osaamisen tarjoamisen muille olleen ajatuksena alusta alkaen.

Vajan syntyprosessi alkoi 30 neliön loviisalaisesta pihavajasta. Siellä syntyivät kirjaimellisesti sorvin ääressä ensimmäiset malliston osat.

– Alun perin etsimme vain isompaa asuntoa. Loviisa on Fredille lapsuudesta tuttu. Loviisaan muutto oli ratkaisevaa Vaja Finlandin synnylle, Lamberg sanoo.

Vuoden 2011 Berliinin muotoilumessuilla pari oivalsi, että he ovat onnistuneet tekemään esineitä, joista ihmiset pitävät. Samana vuonna Vaja Finland -malliston ensimmäiset osat ja Vaja Finland -brändi lanseerattiin myös Berliinissä.

Kun tilat Loviisassa alkoivat käydä työntekijöille ahtaaksi, löydettiin tila Porvoosta. Yhtiölle ensisijaista juuri nyt on tuotannon kasvattaminen, niin oman malliston kuin tuoteperheen osalta. Lautasille ja kulhoille on kysyntää. Kaikki tämä vaatii koneellistamista. Nyt ensimmäinen kone odottaa ensimmäistä massatuotantoerää. Tähän asti valmistuserä on ollut alle 10 000 kappaletta vuodessa. Vajan tavoitteena on päästä 20 000:n tasaiseen vuositahtiin ja koneiden myötä 50 000:n vauhtiin.

– Koneellistaminen tulee olemaan iso muutos. Se tuo valmiudet erilaiseen tuotantokapasiteettiin. Menetelmämme pohjautuvat isoihin tuotantomenetelmiin. Olemme edenneet pikkuhiljaa. Tiedostamme, että tarvitsemme tekijöitä. Tähtäimenämme on olla teollisen mittakaavan tuotantoyritys, kertoo Lamberg.

Yhtiössä tahdotaan pitää muotoilu lähellä jokaista työvaihetta.

– Monella alalla tuotantotapa alistaa muotoilun. Paras lopputulos syntyy muotoilijan, tuotekehitysosaston ja tuotannon tiiviissä yhteistyössä, hän jatkaa.

Olipa tuotantovolyymi miten iso tahansa, keramiikka vaatii aina käsityötä.

– Kahta samanlaista tuotetta ei ole koskaan. Ihmisen kädenjälki näkyy aina.

Ostoskulttuurin muuttuminen yhden astiaston keräämisestä eri merkkien yhdistämiseen on tuonut vaatimuksia suunnitteluun, mikä näkyy Owrenin pyrkimyksenä käytännöllisiin ja monikäyttöisiin esineiseen. Mies kertoo, että tuotannon pullonkaulana on uunikapasiteetti. Niitä on nyt kaksi, mutta lisää tulee kasvun myötä. Yhteen uuniin mahtuu polttotavasta ja koosta riippuen muutama sata esinettä.

Olemme löytäneet sijoittajia, joilla on samat arvot eli kotimaisuus, laatu ja design. Vaatii onnea, että tapaa oikeat ihmiset.

Lambergin ja Owrenin lisäksi Vajan omistajiin kuuluu HSP Partners ja noin sata yksityissijoittajaa. Lamberg myöntää, että oman yrityksen perustaminen vaati rohkeutta. Valtavirtaa ja tuotannon siirtämistä ulkomaille vastaan taistelevalle kaksikolle on riittänyt niin epäilijöitä kuin tukijoita. Haasteitakin on ollut.

– Rahoituksen saaminen ei ole mikään itsestään selvyys. Olemme löytäneet sijoittajia, joilla on samat arvot eli kotimaisuus, laatu ja design. Vaatii onnea, että tapaa oikeat ihmiset.

Viimeisimmässä osakeannissa yhtiön omistajien joukko kasvoi Moomin Charactersilla, jonka toimitusjohtaja Roleff Kråkström myös liittyi Vajan hallitukseen.

– Hänellä on kokemusta liiketoiminnasta, yrityksen kasvattamisesta ja kansainvälisestä bisneksestä. Olemme todella kiitollisia, että hän on hallituksessamme mukana kehittämässä toimintaa, Lamberg sanoo.

Kysymystä mahdollisesta Muumi-sarjan tuotannosta Porvoossa Lamberg ei halua vielä kommentoida.

Vajalla on nokka kohti kansainvälisiä markkinoita. Vientipanostuksia yhtiö ei ole tehnyt, mutta sen sijaan kuulostellut markkinoita. Kiinnostus Japanissa on kasvanut.

– Berliinin messuilla huomasimme, että aasialaisia viehättää sama harmonisen pelkistetty, seesteinen muotokieli kuin suomalaisia.

Vajan tuotteita on myynnissä niin kivijalkakaupoissa kuin verkossakin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Oma verkkokauppa ja tehtaanmyymälä Merituulentiellä aukeavat elokuussa. Loviisan Laivasillalla aukesi maanantaina outlet kahdeksi viikoksi. Vaja on myös mukana syksyn Habitare-messuilla nyt aiempaa isommalla näkyvyydellä isomman tuotantonsa ansiosta.

Vajan pääpaino on silti toistaiseksi kotimaassa. Se haluaa auttaa uutta muotoilijoiden ja suunnittelijoiden sukupolvea, jotta kotimaisen muotoilun arvo maailmalla pysyy korkealla.

– Korkealaatuiseen designiin ja laatuun pyrkiminen on ainoa kilpailuvaltti. Korkealaatuista designia ei ole ilman korkealaatuista tuotantoa.

– Vaikea kuvitella, että tekisimme muuta. Tämä on se, mitä meidän täytyykin tehdä, Lamberg summaa.

Vaja Finland Oy

-valmistaa posliiniastioita ja koriste-esineitä

-työntekijöitä: neljä vakituista ja yksi osa-aikainen työntekijä, yrittäjät ja lisäksi opiskelijaharjoittelijoita

-perustamisvuosi: 2012

-kotipaikka: Loviisa, tuotanto Porvoossa

-omistajat: Henna Lamberg, Fred Owren, HSP Partners, Moomin Characters ja noin 100 yksityissijoittajaa

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat