Paikalliset

Osa vanhemmista ei valvo lainkaan lastensa netinkäyttöä

Esikouluikäiset katsovat pornoa ja väkivaltaa. Kesän puheenaiheeksi noussut Granny-väkivaltapeli löytyy jo päiväkoti-ikäisten laitteista.

Kirjoittaja muistuttaa, että lasten nettipelaamista pitää alkaa valvoa jo päiväkoti-iässä.

Arkisto/Lotta Åberg

UUSIMAA | Suuri osa vanhemmista pyrkii valvomaan lastensa mobiililaitteiden käyttöä. Joukossa on kuitenkin iso osa, joita asia ei kiinnosta tai jotka tietämättään eivät ymmärrä laittaa estoja päälle.

Eräs äiti kertoi, kuinka hänen ekaluokkalaiselle pojalleen oli luokkatoverin toimesta näytetty pornoa ja tappamisvideoita. Poika ahdistui näkemästään ja se on vaikuttanut hänen käytökseensä.

Moni lapsi altistuu itselleen sopimattomille sisällöille nimenomaan kaveripiirinsä kautta. Vaikka lapsi kokisi materiaalin itselleen sopimattomaksi ja ahdistavaksi, voi lapsi pitää sitä pakollisena ryhmään kuuluakseen. Ryhmäpaine on niin kova, että esitetään rohkeaa ja levitetään materiaalia esimerkiksi pienempien sisarusten silmille.

Jos lap­si pe­laa pal­jon räiskin­tä­pe­lejä ja kat­soo usein väki­valtaa sisäl­täviä oh­jelmia, hä­nen empaat­ti­suu­tensa hii­puu.

Aggres­sii­viset aja­tukset lisään­tyvät.

Lap­si tottuu väki­valtaan, kos­ka sii­tä tu­lee arki­päi­väistä. Tämä voi aiheuttaa käytöshäiriöitä, jotka ilmenevät esimerkiksi muihin lapsiin ja eläimiin kohdistuvalla väkivallalla.

Joidenkin lääkärien mukaan lap­sen aggres­sii­viset tun­teet ja aja­tukset lisään­tyvät, jos lap­sen impuls­si­kont­rolli on huo­no ja hän nä­kee jatku­vasti vi­deo- ja tieto­ko­ne­pe­leissä väki­valtaa.

Viime kuukausina lasten keskuudessa on levinnyt mobiilipeli Granny. Aiheesta uutisoi viimeksi Lapsiarkea Media.

Pelissä Zombin näköinen mummo jahtaa ja tappaa ihmisiä pesäpallomailalla. Peli on levinnyt myös päiväkoti-ikäisten joukkoon isompien lasten kautta.

Aihe on herättänyt paljon keskustelua Facebook-ryhmissä ja vanhempien vastuuta sekä läsnäolon merkitystä peräänkuulutetaan.

On kuitenkin mahdotonta valvoa mitä kouluissa, välitunneilla, iltapäiväkerhoissa ja kavereiden luona tapahtuu.

Monille vanhemmille tuli yllätyksenä, kun lapsen puhelimesta löytyi kyseinen peli. Osa vanhemmista puolestaan naureskelee asialle ja pitää tällaisia pelejä aivan normaaleina. Tällä tavalla kyseenalaiset pelit leviävät kaveripiireissä.

Muutamien vanhempien kertomuksia Granny pelin vaikutuksista:

– 9v oli kaverinsa kanssa salaa pelannut Grannya ja näki monta yötä painajaisia, eikä uskaltanut mennä nukkumaan, eikä liikkua missään yksin kun pelkäsi että jos joku löytää hänet pelin perusteella niin tappaa pesäpallomailalla.

– Meidän 7v tyttö oli liikuntaleirillä ja siellä joku isompi tyttö oli näyttänyt peliä. Tyttö itki kolme seuraavaa yötä ja sanoi meidän ja hänen kuolevan. Pelotti mennä nukkumaan.

Youtubesta löytyy videoita, jotka näyttävät ensi alkuun lapsille suunnatuilta animaatiovideoilta. Tutut suloiset hahmot Muumeista Frozeniin seikkailevat videoilla.

Yhtäkkiä nämä hahmot saattavat alkaa kiroilla tai alkuperäisiä hahmoja muistuttavat satuhahmot kohtaavat seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.

Videoiden otsikoissa on käytetty tuttujen hahmojen nimiä ja lapsiin liittyviä hakusanoja. Saattaa olla, että ensimmäinen hakemasi video on normaali lasten video ja seuraava automaattisesti alkava video onkin tuunattu väkivallalla ja seksillä.

Näitä videoita ei pysty estoillakaan poistamaan, joten ainoa tapa on tarkistaa jokainen video etukäteen tai yksinkertaisesti poistaa Youtube-sovellus mobiililaitteesta.

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Äiti yrittää -bloggaaja, äiti ja yrittäjä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat