Paikalliset

Tanssisaaressa nyt myös suomenkielistä musiikkia – lavatanssijoille liukas lattia ja saaritunnelmaa lauantaina

Lauantaina suomenkielisestä musiikista huolehtii The Fuusio, joka soittaa sekä humppaa että rokkia.

Häätanssit ovat ohi, talkoolainen Rolf Skog vie lattialla harjaa.

Juha Perämäki

Porvoo | Ruotsinkieliseksi profiloituneessa Tanssisaaressa on lauantaina tarjolla myös suomenkielistä musiikkia. Tarkoituksena on houkutella paikalle lavatanssiporukoita.

– Haetaan vähän suomenkielistä publikumia, järjestävänä tahona toimivan Tolkkisten VPK:n puheenjohtaja Hans Högström kertoo

Lavatanssijat ovat kyllä käyneet aiemminkin, mutta Tanssisaaressa on usein soitettu ruotsinkielistä tanssimusiikkia.

– Se ei ole ihan sama kuin lavatanssimusiikki, Högström toteaa.

Launtaina saaressa ovat esiintymässä The Fuusio ja Streamline&Jeanette.

The Fuusion rumpali Osku Vainio lupaa ’tanssittavaa musaa’ ja hyvin monipuolista ohjelmistoa, josta löytyy sekä rokkia että humppaa.

– Se on hienoa lavalta katsella, kun biisit menevät jalan alle eli alkaa tanssittamaan, Vainio kertoo.

Itseään hän ei pidä itseään kovin hyvänä tanssijana.

Vainio komppaa Högströmiä siinä, että suomenkielistä

– Tanssisaari on ollut vähän yksipuolinen, on ollut vain ruotsinkielisiä juttuja siellä, Vainio sanoo.

Porvoo on muuttunut vuosien varrella paljon suomenkielisemmäksi. Suomenkielisestä musiikista Tanssisaaressa onkin puhuttu jo viimeiset 10-15 vuotta.

Tanssisaarta hän kehuu paikkana, ja siellä on erityinen tunnelma. Se on vertaansa vailla myös siksi, että paikka on niin iso.

– Sinne mahtuu kevyesti tuhat ihmistä sisälle, Vainio sanoo.

Hieno paikka se on myös siksi, että paikalle pääsee tulemaan veneellä. Vainio muistelee lähteneensä Tanssisaaresta kerran nuorena juhlijana kotiin tulitikun valoa apuna käyttäen.

Tanssisaaressa siivoiltiin tiistaina paikkoja talkoohengessä.

– Paljon käpyjä on tullut alas puista, Hans Högström sanoo.

Edellisenä iltana Tanssisaaressa oli järjestetty kansainväliset häät. Suosittua juhlapaikkaa vuokrataan muutenkin paljon hääjuhliin.

Keskiviikkona tanssisaaressa oli Porvoonseuden ruotsinkielisten eläkeläisten yhteislaulua ja tanssit.

Tanssisaaren tai Dansholmenin toimintaa pyörittää Tolkkisten VPK. Kymmenen vapaaehtoista oli hoitamassa paikkoja kuntoon tiistaina.

Högström kertoo, että tanssisaaren lattia on liukas, joskus jopa vähän liiankin.

– Tanssijat, niillä on omat tanssikengät. Toisilla on jumppatossua. Ei käy ihan yhteen nämä molemmat, Högström sanoo.

Högström kertoo, että on myymässä muun muassa lippuja. Hänelläkin on pitkä kokemus tanssisaaresta.

– En kehtaa myöntääkään, mutta olen jo vuodesta -59 ollut tanssisaaressa järjestäjänä, Högström sanoo.

– Melkein kaikki tanssit olen ollut järjestämässä, Högström sanoo.

VPK ylläpitää Tanssisaarta

Tapahtumista kerätyillä varoilla pyöritetään Tolkkisten vapaapalokunnan toimintaa.

Saarella on pitkä historia porvoolaisten ajanviettopaikkana (lisätietoja)

Talkootöitä oli tekemässä VPK:n niin sanottu veteraaniryhmä eli pelastustoiminnasta jo eläköityneet vapaapalokuntalaiset.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat