Paikallisurheilu

Porvoolaisratsukot menestyivät Harjun kenttäratsastuskilpailuissa viikonloppuna Virolahdella

Etelä-Suomen aluejoukkueessa joukkuekultaa ratsastanut Niina Holmberg ja Mecenas voittivat myös toisen luokkansa.

Alice Tallberg

PORVOO/VIROLAHTI |   Ratsastusseura Porvoon Mustangin edustajat osallistuivat isolla joukolla ja menestyksekkäästi Harjun kenttäratsastuskilpailuihin viikonloppuna Virolahdella.

– On hienoa, että meillä on tällä hetkellä useita kilpailevia ratsukoita kaikissa kolmessa lajissa, este-, koulu-, ja kenttäratsastuksessa, seuran puheenjohtaja Jenny Tomperi iloitsee.

– Mukana on nyt paljon myös nuoria ratsastajia ja nuoria hevosia, on hienoa seurata heidän kehitystään. Iso merkitys tässä on porvoolaislähtöisellä valmentajallamme Minna Pekkalalla, Tomperi kiittää.

Harjun kilpailuihin osallistui peräti kahdeksan seuran ratsastajaa, joista kolme kahdella eri hevosella. Kaikki ratsastajat onnistuivat suorituksissaan hyvin.

Seuran Niina Holmberg voitti Mecenas-hevosellaan 2-tason 90 sentin tutustumisluokan. Mustangin Heidi Päivärinta sijoittui Perfectalla tässä luokassa kolmanneksi.

Holmberg ratsasti myös Etelä-Suomen aluejoukkueessa, joka voitti nyt toisena vuotena peräkkäin alueiden välisen joukkuemestaruuden. Joukkueessa ratsasti myös sipoolainen Husaariratsastajien Axel Lindberg.

2-tason 80 sentin harrasteluokassa Porvoon Mustangin ratsukoista neljänneksi sijoittui Ira Mäki ja Lafetas sekä kuudenneksi Belinda Ahlberg ja Hrogas.

Hienon kauden ratsastanut Monica van Assendelft kilpaili Harjussa kenttäratsastuksen juniorien Suomenmestaruudesta, mutta valitettavasti mitali jäi haaveeksi.

– Olemme todella ylpeitä, että meillä on seurassa nuori ratsastaja, joka on tänä vuonna osallistunut sekä kenttäratsastuksen PM- että SM-kilpailuihin, Tomperi sanoo.

Tomperi itse ratsasti toiseksi 1-tason taitoarvosteluluokassa nuorella Gibaldo-hevosellaan.

Myös muut porvoolaiset niittivät menestystä Harjussa. Lounais-Suomen 2. joukkue voitti kenttäratsastuksen aluejoukkuemestaruushopeaa. Joukkueessa ratsastivat porvoolaiset, ratsastusseura Skuraa edustavat Heidi Mänttäri hevosella Clayton ja Johanna Luoma ratsunaan Nisos.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat