Puheenaihe

Pouttu aloitti yt-neuvottelut – irtisanottavia jopa 25

Liha-alan yritys Pouttu on aloittanut yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä. Työnantaja arvioi, että vähennystarve on enintään 25 henkilöä. Lisäksi tulossa voi olla osa-aikaistamisia enintään 25 henkilön osalta sekä tuotannon työntekijöiden lomautuksia. 

Myös töiden ulkoistaminen on mainittu yt-neuvottelukutsussa yhtenä vaihtoehtona. Perustelut neuvotteluille ovat tuotannolliset ja taloudelliset.

Työntekijöiden pääluottamusmies Ritva Vuolteen mukaan talossa työskentelee tällä hetkellä noin 170 tuotantotyöntekijää, joista määräaikaisia on 30. Lisäksi toimihenkilöitä on noin 40. Vähennystarpeen kohdistuminen tuotannon työntekijöihin tarkentuu neuvotteluissa.

Työntekijät ovat yt-ilmoituksesta järkyttyneitä, vaikka uutinen ei tullut suurena yllätyksenä, sillä yhtiö on viime vuosina tehnyt tappiota.

– Aika kovat ovat nuo vähennysarviolukemat, niitä me täällä ihmettelemme. Teemme kaikkemme, ettei irtisanomisia tarvitsisi tehdä, Vuollet toteaa.

Poutun omistaa virolainen liha- ja meijeriyritys AS Maag Grupp, ja sen brändejä Poutun lisäksi on Kannuksen Lihakauppa.

Toimitusjohtaja Mikko Karell kertoi kesäkuussa, että yhtiö pyrkii tappiokierteestä eroon pienin askelin.

– Tänä keväänä on investoitu uusiin laitteisiin ja koko porukka on motivoinut viemään uudistukset maaliin. Nyt ollaan uuden alussa, Karell arvioi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat