Puheenaihe

Kaksi jättiliittoa mukaan torstaina alkavaan lakkoon – hallituksen painostus kiristyy

Kaksi suurta ammattiliittoa iskee torstain lakon koittaessa hanskat tiskiin vastalauseena hallituksen työvoimapolitiikalle. – 

ESM arkisto

Teollisuusliitto on päättänyt uusista poliittisista mielenilmauksista Juha Sipilän (kesk.) hallitusta ja sen suunnittelemia toimia vastaan. Liiton puutuote- ja erityisalojen sektorilla järjestetään kolmen päivän mittainen lakko, jonka piirissä ovat 25. lokakuuta kello 00.00 – 28. lokakuuta kello 00.00 alkavat työvuorot.

Lakon piirissä on ensi viikolla noin 7 000 työntekijää ja yhteensä noin 90 toimipaikkaa eri yrityksistä. Lista toimipaikoista löytyy Teollisuusliiton nettisivuilta. Lakossa on tyypillisesti muun muassa sahoja ja vaneritehtaita.

Teollisuusliiton hallitus päätti niin ikään, että seuraavien kolmen viikon aikana jatketaan kiristyviä painostustoimia. Tällöin lakkojen piiriin tulee työpaikkoja liiton muilta sektoreilta.

Liiton järjestämien kolmannen vaiheen lakkojen syynä on se, että maan hallitus jatkaa itsepäisesti niin sanotun irtisanomislain valmistelua, vaikka lain ei edes uskota tuovan työllisyyttä lisääviä vaikutuksia muassaan. 

– Varmaa sen sijaan on, että esitys olisi omiaan lisäämään epätasa-arvoa työntekijöiden keskuudessa sen mukaan, miten suuressa yrityksessä he sattuvat työskentelemään, muistuttaa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto

Myös ammattiliitto Pro aloittaa kolmen vuorokauden työnseisauksen 25. lokakuuta erikseen nimetyissä yrityksissä kolmella sopimusalalla. Ylityökielto Pron teollisuusaloilla jatkuu 26. lokakuuta saakka.

Työnseisaus koskee toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisia töitä erikseen nimetyissä yrityksissä mekaanisessa metsäteollisuudessa, puusepänteollisuudessa sekä tekstiili- ja muotialalla. 

Tämäkin työnseisaus on jatkoa Pron ilmoittamille ylityökielloille ja sillä vastustetaan maan hallituksen esitystä irtisanomissuojan heikentämisestä alle 10 hengen yrityksissä. 

– Valitettavasti olemme pakotettuja jatkamaan toimenpiteitä irtisanomissuojan heikentämisen torjumiseksi, kertoo ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat