Paikallisurheilu

Tarmon pallo siirtyi Rasmus Svahnille, Jaakko Jalonen keskittyy enemmän kunnalliselämään

Tarmon puheenjohtaja Jaakko Jalonen (vas), antaa pallon seuraajalleen Rasmus Swahnille.

Timo Pasanen

Porvoo | Koripallon erikoisseura Porvoon Tarmo oli muutamia vuosia sitten taloutensa kanssa pienoisissa vaikeuksissa. Seuran vapaaehtoiset ovat tehneet puheenjohtaja Jaakko Jalosen mukaan huikean määrän töitä, jotta seura saatiin takaisin tasapainoon.

Pelitermiä käyttäen hyökkäys ja puolustus ovat nyt hallitussa balanssissa.

Jalonen on useaan otteeseen sanonut, että haluaa luopua puheenjohtajan nuijasta. Parin vuoden ajan on etsitty jatkajia työlle Tarmossa. Kun Jalosesta tuli Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, niin tavallaan uuden pomon tarve Tarmolle tuli eteen jo nyt.

Ison seuran johtoon ei kuitenkaan lähdetä hetken mielijohteesta, joten uutta kandidaattia on haettu hetken.

– Nyt sekin asia on ratkennut hyvin, Jalonen sanoo helpottuneena ja kertoo myös luopuneensa viime aikoina PTY:n johtokunnasta ja puoluevaltuustosta, jotta saisi keskittyä paremmin nykyisiin tehtäviinsä.

Tarmon puheenjohtajuus siirtyi Rasmus Svahnille tällä viikolla, joka on toiminut varapuheenjohtajana jo parin vuoden ajan.

Svahn kertoo hoitavansa tehtävää aluksi pelikauden loppuun ensi kevään kokoukseen.

– Junioritoiminnan kehittäminen tulee edelleen olemaan johtotähti, eikä suljeta pois edustuksen ja junioritoiminnan eriyttämistä. Uudenlainen ilme on jo näkyvissä logon uusimisessa sekä ottelutapahtuman uuden rakenteen myötä.

– Viime keväänä Tarmolle tuli toiminnanjohtajaksi Toni Nyström ja nyt on aika myös puheenjohtajan vaihdokselle. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen seuran nykyiseen tilaan, kun toiminnanjohtaja voi keventää puheenjohtajan taakkaa, Jalonen sanoo.

Tarmon lisenssipelaajien määrä on nelinkertaistunut pohjakosketuksesta 2011. Jalonen näkeekin parivaljakon Svahn -Nyström olevan juuri oikea tuomaan uudenlaista näkemystä seuratoimintaan.

– Junioritoiminnan kehittäminen onkin ollut viime vuosien painopiste. Talouden tasapainottamisessa on vielä paljon tehtävää, vaikka paljon on tehtykin, Jalonen näkee.

– Kannetaan vastuu nyt, kun mukana ollaan oltu pidempäänkin. Otan vetovastuun ihan rauhallisena, sillä tunnen seuran tilan hyvin. Siinä mielessä on helpompi tulla nyt heti Jalosen saappaisiin. Tarmon johtokunnassa on paljon koripallon hyvin tuntemia laji-ihmisiä. On tavallaan helpompi jatkaa töitä, kun tiedän niin monen olevan sydämestään mukana tekemässä töitä koripallon kehityksen eteen, Svahn näkee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat