Runeberg

Surusta syntynyt kirja – Tua Forsström iloitsee, että kirja, jonka kirjoittamista hän epäröi pitkään, on tuonut monelle lohtua ja valoa

Runoilija Tua Forsström koki suuren menetyksen, joka lähes sammutti kirjailijan kielen. Surusta syntyi kuitenkin runoteos, joka on tuonut lohtua ja valoa monelle.

Juha Perämäki

HELSINKI | Kun Tua Forsströmin ainoa lapsenlapsi – rakkaista rakkain Vanessa – kuoli kolme ja puoli vuotta sitten, oli suru niin suuri ja raskas, sanoin kuvaamaton, että hänestä tuntui ettei ikinä enää kykenisi kirjoittamaan mitään eikä mistään.

– Tuntui, ettei minulla ole mitään kieltä jäljellä, Forsström sanoo.

Kirjailija menetti kyvyn kirjoittaa, sillä kieli oli rikki.

Vuosikymmenten ajan muotoutuneet kirjoittamisen rutiinit ja tarve tehdä käsillä jotakin saivat hänet kuitenkin hakemaan sanoista apua ja lohtua. Sillä yhtä kauheaa kuin yrittää kirjoittaa jotain mistä ei tule mitään, oli olla hiljaa.

– Kirjoitin hänelle (lapsenlapselle) kirjeen, joka sisälsi lähinnä sellaisia banaaleja fraaseja kuten ei, tule takaisin, ei, sinun täytyy tulla takaisin.

Forsström sanoo, ettei muistivihon tekstikatkelmilla ollut mitään runouden kanssa tekemistä, mutta hänelle ne olivat keino selvitä surussa, päivä kerrallaan.

Tekstikatkelmista ja hajanaisista merkinnöistä muotoutui pikkuhiljaa materiaalia, jota kustantaja kannusti työstämään eteenpäin. Tekstejä löytyi asunnosta epäjohdonmukaisesti sieltä täältä, laskujenkin seasta, mikä Forsströmin mukaan osoittaa, ettei niitä koskaan oltu tarkoitettu julkaistavakasi.

Runeberg-ehdokkaana oleva runoteos Anteckningar (Förlaget M), Merkintöjä (Siltala) poikkeaa Forsströmin omin sanoin kokonaan hänen aikaisemmasta tuotannostaan ja on oikeastaan teos, jota hän ei olisi halunnut tai jota hänen ei olisi tarvinnut kirjoittaa. Hän myös epäröi sen julkaisemista, sillä hän pelkäsi lukijoiden kokevan sen liian masentavaksi ja toivottamaksi.

Hän pelkäsi turhaan: kipeästä aiheesta kirjoitettu kirja on koettu lohduttavaksi ja valoa antavaksi. Runot antavat toivoa miten surussaankin oppii eikä unohda, ja kuinka jonain päivänä jälleen näkee värit ja tuntee maut.

Täällä tai tuolla ei merkitse mitään. Kukot kiekuvat, kaikki väreilee ja välkkyy ja sitä ostaa uuden kalenterin joka vuosi. (suom. Jyrki Kiiskinen).

Suomentajaa, Suomi-palkinnolla palkittua Jyrki Kiiskistä, Forsström kehuu vuolaasti. Hän kertoo Siltalan ottaneen suomennoksesta jo toisen painoksen.

– Ja sitä minun on runoilijana melkein vaikea uskoa todeksi, Forsström sanoo.

Kirjoittamalla lapsenlapsestaan Forsström koki työskentelevänsä myös unohtamista vastaan. Samalla hän kuitenkin koki problemaattiseksi sen, miten lähestyä samaan aikaan runon kautta lapsenlasta, mutta kuitenkin kohteen intimiteetti säilyttäen. Hän halusi myös vaalia omaa, yksityistä muistoaan lapsenlapsestaan. Osin sen vuoksi Forsström ei halunnut teoksen takakanteen mitään perinteistä sisältöä kuvailevaa tekstiä, vaan hyväksyi sinne ainoastaan lyhyen sitaatin yhdestä kirjan runoista.

Näin jälkikäteen Forsström myöntää olleensa hieman ylivarovainen. Hän ei antanut kustantajan edes mainita, että teoksen runot liittyvät kuolleeseen lapseen, mikä kyllä itse tekstissä käy ilmi.

– Ja se oli ehkä vähän outoa, lapsen kuolemahan on teoksen lähtökohta. Näen nyt ja ymmärrän miten paniikissa olen tuolloin ollut, Forsström sanoo.

– Nyt koen olevani vapautuneempi ja voin puhua tästä. Se johtuu kenties siitä, että minua on muistutettu etten ole maailmassa ainoa, joka on kohdannut tällaisen menetyksen. Minulle on ollut parantavaa huomata että meitä on monta.

Tua Forsström tietää, että suuren menetyksen ja surun jälkeen ei ole paluuta entiseen. Ei, vaikka lähipiiri hienovaraisesti huomauttelisi, että eikö olisi jo aika palata arkeen, takaisin normaaliin elämään.

– Niin valtavan menetyksen jälkeen ei entiseen voi palata. Se on niin suuri elämänmuutos ettei entistä elämää enää ole.

Surussa ja siinä selviämisessä on tavallaan kyse myös ylijääneestä rakkaudesta, jota on kokenut jotakuta kohtaa. Kun sitä rakkauden kohdetta ei yhtäkkiä enää ole, niin mihin sen kaiken rakkauden kohdistaa, Forsström pohtii.

Ja vastaa:

– Sen voi antaa eteenpäin, laittaa kiertoon auttamalla muita, tekemällä jotain muiden ihmisten hyväksi. Surussa vellominen ja itseensä sulkeutuminen aiheuttaa ihmiselle vain enemmän surua. Surun kanssa joutuu elämään loppuelämän.

Vielä ei Tua Forsström tiedä tuleeko hän kirjoittamaan jotain uutta. Parhaillaan hän kyllä kerää materiaalia, mutta sanoo, että on liian aikaista sanoa syntyykö siitä mitään.

– Tämä on muuttanut minua ihmisenä paljon, joten ajattelen, että se tulee tietenkin vaikuttamaan myös kirjailijuuteeni. Pyrin kyllä siihen, että vielä kirjoittaisin, ainakin hetken aikaa, mutta saa nähdä.

Kuuntele lukunäyte:

https://soundcloud.com/user-505855736/kirjailija-tua-forsstrom-lukee-nay...

Tua Forsström

s. 1947 Porvoossa.

Asuu Helsingissä.

Forsström on ennen kaikkea runoilija, mutta tehnyt yhteistyötä myös säveltäjien kanssa ja kirjoittanut draamaa.

Forsströmin tuotanto on palkittu niin Suomessa kuin Ruotsissakin, ja hän onkin yksi maamme palkituimmista runoilijoista: muun muassa Ruotsin radion runopalkinto (1987), Pro Finlandia -mitali (1991), Ruotsin Akatemian Suomi-palkinto (1992), Tollander-palkinto (1998), Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto (1998) ja Ruotsin akatemian Bellman-palkinto kahdesti, 2003 ja 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Runeberg-ehdokkaanakin olevalle Tua Forsströmille Ruotsin akatemian Bellman-palkinto21.12.2018 13.00
Varjo-Runeberg -äänestys käynnissä vielä tammikuun ajan verkossa ja kirjastossa. Ääniä annettu jo yli 400. 7.1.2019 18.30
Runeberg-voittajaksi ehdolla kahdeksan herkkupalaa – valikoituivat 245 kirjan joukosta14.12.2018 18.29

Etusivulla nyt

Uusimmat: Runeberg

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat