Palkintoraadin perustelut: "Omaperäinen, uudennäköinen ja määrittelyjä pakeneva"

PORVOO | Runeberg-palkintoraati kiitteli valintaraadin heille valitsemaa kahdeksaa korkeatasoista ehdokasta, joista "parhaiden paras" jouduttiin poimimaan esiin.

– Jokainen ehdokas käytti sen verran omaperäisiä kirjallisen ilmaisun, rakenteen ja tyylin keinoja, että keskinäinen arvottaminen muuttui huomattavan vaikeaksi, palkintoraadin puheenjohtaja Virpi Hämeen-Anttila sanoi.

Heikki KännönSömnö vakuutti ja vaikutti raatilaiset vahvasti.

– Se on hämmästyttävän uudennäköinen, omaperäinen ja määrittelyjä pakeneva. Samalla se silti palauttaa uskon tarinoiden ikivanhaan mahtiin ja lukemisen nautintoon, joista ainakin jälkimmäisen pelätään olevan kuihtumassa. Romaanista kumpuaa tarinankertojan uteliaisuus ja ilo, jonka tuloksena syntyy lukijan ihmetys ja riemu monialle haarautuvan kertomuksen ja mehevän, aistillisen kielen äärellä.

Raati kiitteli Sömnön ksytöntä, pelotonta ja ennakkoluulotonta kerrontaa.

– Se syleilee useita lajityyppejä: se on aateromaani, taiteilijaromaani, sukuromaani, historiallinen romaani, pikareskiromaani ja lisäksi pastissi kaikista niistä.

Menneestä nousee ajankohtaisia teemoja.

Raadin mielestä Kännölle löytyy sukulaisia kirjallisuushistoriasta, sellaisia kuten Thomas Mann ja Jorge Luis Borges.

– Jotakin yhteyttä Sömnöllä on myös Latinalaisen Amerikan maagiseen realismiin. Siitä muistuttavat tarinoinnin viidakkomainen rehevyys ja kielen kimaltavat ja säkenöivät sävyt, vaikka kirjailijan mielen maisema löytyykin vanhasta maailmasta.

– Teos uppoaa menneeseen, mutta siitä nousee esiin varsin ajankohtaisia teemoja. Se ottaa salavihkaisesti kantaa siihen, mitä pidämme historiana ja miten toisaalta hahmotamme historian. 1800- ja 1900-lukua ei kuvata Sömnössä poliittisen historian valtavirtausten ehdoilla, vaan marginaalista käsin.

Raadin perusteluiden mukaan romaani tuo näkyviin ajan oudot ja erikoiset ilmiöt ja niihin uskovat ihmiset.

– Siinä on keskiössä faustinen ajatus ihmisen pyrkimyksestä murtaa fysikaalisen maailman rajat, vangita se, mitä kutsutaan sieluksi, ja saavuttaa tällä lailla kuolemattomuus. Samalla kommentoidaan myös neroiksi nostettujen miestaiteilijoiden eksploitatiivista suhdetta naisen ruumiiseen.

–Bergerin mieletöntä sielun vangitsemisen projektia tulee myös vaistomaisesti verranneeksi teknologisen ajan visioihin tekoälystä ja virtuaalitodellisuuksista, joiden avulla ihminen luulee ylittävänsä omat rajansa. Historia puolestaan näyttäytyy tarinoina, joiden kerrottavuus määrää niiden arvon, ja lukija taipuu vakaaseen uskoon, että hyvin kuviteltu ja eläväksi ja kiinnostavaksi tehty on todellisempaa historiaa kuin se, mitä kuivakkaat tutkimukset tuottavat.

– Vaikka Sömnö on niin runsas ja rikas, sitä ei ole ensinkään vaikea lukea. Siinä yhdistyvät keveys ja painavuus, leikkisyys ja vakavuus. Tuoreen kirjailijan teokseksi se on ällistyttävän varmaotteinen ja rento, raati perusteli.