Paikallisurheilu

PSS:n naiset juhlivat cup-mestaruutta - EräViikingit kaatui selkeillä lukemilla Tampereen finaalissa

Porvoolaiset voittivat viimeksi Suomen Cupin vuonna 2009.

PSS vei lopulta varsin selvästi Suomen Cupin mestaruuden, vaikka EräViikingitkit pelasikin hyvin.

Toni Degerlund

TAMPERE | Porvoon Salibandyseuran naisten edustusjoukkue pääsi kymmenen vuoden tauon jälkeen nostamaan jälleen salibandyn Suomen Cupin mestaruuspokaalin Tampere Areenalla kattoon, kun se kaatoi Cupin finaalissa Helsingin EräViikingit 2–6 (0–2, 1–2, 1–2) lukemin. Joukkue tuuletti rajusti voittoaan, kun summeri soi ottelun päättymisen merkiksi.

Ottelu alkoi molemmilta joukkueilta hiukan tunnustellen ja pallo pyöri molemmissa päissä tasaiseen tahtiin. Ensimmäisen maalin pääsi kuitenkin tekemään maalin edestä PSS:n Judith Hyvärinen. Porvoolaisille tarjottiin erän loppupuolella ylivoimaa, kun EräViikingien Taru Nordman sai kahden minuutin rangaistuksen maasta pelaamisesta. PSS kiitti ja kumarsi. Marianne Väliaho teki porvoolaisten toisen maalin Ella Holmbergin syötöstä. Näin erätauolle lähdettiin PSS kahden maalin etumatkalla.

Toisen erän alussa EräViikingit pääsivät mukaan otteluun kaventamalla tilannetta Laura Hämeen-Anttilan maalilla. Porvoolaisille oli kuitenkin selvä henkinen yliote helsinkiläisistä. Toisen erän puolivälissä Kristiina Järvisen kaukolaukaus osui ja upposi. Vain minuutti myöhemmin tästä Fanny Holmberg siirsi porvoolaiset jo kolmen maalin johtoasemaan Ella Sundströmin syötöstä.

Vaikka ottelu näytti PSS:n kannalta jo taputellulta, niin salibandy kestää aina 60 minuuttia. Porvoolaisten päävalmentaja Jukka Kouvalainen on korostanut tätä aiemminkin, ja nyt myös joukkue oli sisäistänyt tämän täydellisesti. PSS:n Fanny Holmberg onnistui ottelussa jo toistamiseen kolmannen erän alkupuolella. Tällä kertaa syöttäjänä toimi Marianne Väliaho. Helsinkiläiset aloittivat vimmatun taka-ajon ilman maalivahtiaan Laura Stilliä. Rummutus tuottikin tulosta lopulta, kun EräViikingien Jonna Virkkunen onnistui hiukan kaventamaan PSS:n etumatkaa. Helsinkiläiset jatkoivat takaa-ajoaan ilman maalivahtia tämän jälkeenkin, mutta tällä kertaa se kostautui, kun PSS:n Fanny Holmberg siirsi reikäpallon EräViikingien tyhjään maaliin. Holmberg teki samalla ottelussa jo kolmannen maalinsa, eli hattutempun. Hänet valittiinkin ansaitusti ottelun jälkeen PSS:n parhaaksi pelaajaksi. Myös porvoolaisten maalivahti Arla Salo oli jälleen loistavassa vireessä PSS:n maalilla. Salibandy on kuitenkin joukkuepeli, ja Suomen Cupin mestaruus oli ehdottomasti koko joukkueen ansiota.

Pelaajien ja päävalmentajan kommentit sekä lisää kuvia maanantain Uusimaa sanomalehdessä. Lisäksi verkkojutun yhteydessä lisää kuvia, videokooste sekä podcasteja.

EräViikingit–PSS 2–6 (0–2, 1–2, 1–2)

1. erä: 12:03 min. Hyvärinen Judith 0–1, 17:40 min. Väliaho Marianne (Holmberg Ella) 0–2 YV.

2. erä: 30:32 min. Hämeen-Anttila Laura (Sällström Trine) 1–2, 38:24 min. Järvinen Kristiina 1–3, 39:54 min. Holmberg Fanny (Sundström Ella) 1-4.

3. erä: 49:18 min. Holmberg Fanny (Väliaho Marianne) 1–5, 51:13 min. Virkkunen Jonna (Nordman Taru) 2-5 IM, 53:51 min. Holmberg Fanny 2–6 TM.

Jäähyt: PSS -., EräViikingit 2 x 2 min.

Torjunnat: PSS Salo Arla 5+3+8=16, EräViikingit Still Laura 7+6+3=16 (Poissa: 50.01–51.13, 51.24–52.56, 53.24–53.51, 54.22–55.17, 55.27–56.32, 56.48–57.22, 57.28–57.41, 57.51–60.00).

Yleisömäärä: 248.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Porvoon Salibandyseuran naisten edustusjoukkueen pelaajat tyytyväisiä Porvooseen eikä kukaan halua siirtyä muualle29.1.2019 05.00
PSS:n naiset Suomen cupin finaaliin27.1.2019 22.00
Akilles voitti jääpallon Suomen cupin, Veiterä hyytyi totaalisesti4.1.2019 21.59

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat