Paikallisurheilu

Porvoon Hunters opetti islannin miesten maajoukkueelle jääkiekkoa – vieraat kiittivät mahdollisuudesta ystävyysotteluun Kokonniemen jäähallilla

Huntersin miesten edustusjoukkue pelasi ystävyysottelun Islannin miesten maajoukkuetta vastaan lauantaina kokonniemen jäähallilla.

Hunters ei antanut Islannin maajoukkueen yllättää itseään, vaan otti selvän voiton ystävyysottelusta.

Toni Degerlund

PORVOO | Porvoon Huntersin miesten edustusjoukkue päätti tämän kauden lätkät ystävyysottelulla Islannin miesten maajoukkuetta vastaan. Islantilaiset olivat olleet jo alkuvuodesta yhteydessä Suomen jääkiekkoliittoon tarkoituksena löytää sopivia harjoitusvastustajia. Islantilaiset pelaavat huhtikuun lopussa Meksikossa jääkiekon MM-kisojen 2. divisioonan B-sarjan lopputurnauksessa, ja joukkue halusi hakea vauhtia Suomesta.

Vaikka Hunters ei pelannut yhtä vauhdikasta kiekkoa mitä Suomi-sarjassa ja varsinkin pudotuspeleissä, vei se ystävyysottelusta varsin selkeä voiton 8–1 (1–0, 3–0, 4–1) lukemin. Islantilaiset olivat pelanneet edellispäivänä Järvenpäässä Suomi-sarjassa pelaavaa Haukkoja vastaan, jossa peli päättyi Haukkojen 4–2 voittoon.

Vastustaja ei ollut niin huono mitä numerot antaa ymmärtää.

Sami Ryhänen oli viimeistä kertaa käskyttämässä porvoolaisia. Huntersin miesten edustusjoukkueen tämän kauden päävalmentaja olikin mielissään kauden viimeisestä ottelusta.

– Vastustaja ei ollut niin huono mitä numerot antaa ymmärtää, vaikka ottelussa olikin jonkinlainen tasoero, Ryhänen kommentoi pelin jälkeen.

– Islantilaiset yrittivät paljon. Me pelasimme kuitenkin hyvän pelin ilman mitään sen ihmeempiä paineita hyvällä fiiliksellä.

Suhteellisen helpolla pelillä pärjäsimme kuitenkin lopulta tänään.

Huntersin miesten edustusjoukkueen kapteeni Miika Runsala nautti kauden viimeisestä ottelusta, ja otti siitä kaiken ilon irti.

– Ihan mukava matsi lauantai-iltaan, ja oli kiva nähdä millainen taso Islannissa on, Runsala totesi.

– Pelin alussa kyllä huomasi heti, että kaverit osasivat luistella, ja pelissä oli vauhtia ensimmäisestä erästä lähtien.

– He olivat myös fyysisiä, ja halusivat koko ajan painaa kovaa päälle.

– Suhteellisen helpolla pelillä pärjäsimme kuitenkin lopulta tänään.

Tämä oli kiva yhteinen juttu koko joukkueelle.

Tämän kauden joukkueesta ainakin maalivahti Dominik Salama ja hyökkääjä Jonne Brygger siirtyvät sarjassa ylemmäksi. Kaksikko pelaa ensi kaudella Joensuun Jokipojissa Mestistä. Osa tämän kauden pelaajista jatkanee myös ensi kaudellakin Huntersissa. Sopimusneuvottelut käyvät jo kuumana. Edustusjoukkue piti ystävyysottelun jälkeen viralliset päättäjäiset, ja joukkueen kapteeni olikin iloinen, että kausi päätettiin pelillä.

– Oli kivaa saada vielä kerran meidän oma jengi kasaan jäälle, ja pelata hyvällä fiiliksellä tämä matsi, Runsala iloitsi.

– Playoffpeleissä kuitenkin puristetaan koko ajan kovaa, ja mennään ihan erilaisella flowlla eteenpäin. Tämä oli kiva yhteinen juttu koko joukkueelle.

Meidän ei kannata tuijottaa harjoitusotteluiden lopputuloksia.

Islannin maajoukkueen päävalmentajana toimii kajaanilaistunut Tšekki Vladimír Kolek. Mies asuu virallisesti perheineen Kajaanissa, jossa hän on myös pelannut ja valmentanut Kajaanin Hokkia. Kolek antoikin Huntersille suuren kiitoksen mahdollisuudesta pelata harjoitusottelu Porvoossa.

– Meillä on ongelmia saada Islantiin harjoitusotteluja. Sen vuoksi tulimme Suomeen, Kolek kertoo.

– Meidän ei kannata tuijottaa harjoitusotteluiden lopputuloksia. Ne kertoivat kuitenkin hyvin mitä meidän pitää vielä kehittää omassa pelissämme ennen tulevia MM-kisoja.

– Siinä mielessä valmistautuminen meni ihan nappiin tänä viikonloppuna.

– MM-kisoissa meidän ainoa tavoite on nousta 2. divisioonan A-sarjaan. Lähdemme voittamaan kaikki ottelut mitä pelaamme.

Hunters on erittäin hyvä joukkue, joka tekee hyvin ammattimaisesti töitä.

Vladimír Kolek antoi harjoitusvastustajalleen tunnustusta pelin jälkeen.

– Hunters on erittäin hyvä joukkue, joka tekee hyvin ammattimaisesti töitä, Kolek sanoo.

– Ensimmäinen erä meni meiltä hyvin. Sen jälkeen kokeilimme hiukan asioita eri tavalla, mutta se ei oikein toiminut tällä kertaa.

– Emme pelanneet fiksusti toisessa ja kolmannessa erässä.

 

Hunters–Islanti 8–1 (1–0, 3–0, 4–1)

1. erä: 09.10 min. Otto Melkinen (Teemu Väisänen ja Teemu Mielonen) 1–0.

2. erä: 28.13 min. Otto Melkinen (Robin Saari) 2–0, 30.44 min. Viljami Korhonen (Perttu Lesch) 3–0, 38.24 min. Teemu Väisänen (Teemu Mielonen) 4–0 AV.

3. erä: 50.17 min. Jonne Brygger 5–0, 51.40 min. Leevi Hyypiä ((Perttu Lesch ja Jimi Toivonen) 6–0 YV, 56.04 min. Teemu Väisänen (Otto Melkinen ja Jere Pulkkinen) 7–0. 58.33 min Kristófer Kristinsson (Mikaelsson Aldri ja Johann Leifsson) 7–1 YV, 58.53 min. Teemu Väisänen (Otto Melkinen ja Teemu Mielonen) 8–1.

Rankaistukset: Hunters 3 x 2 min., Islanti 2 x 2 min. ja 1 x 10 min.

Torjunnat: Hunters Dominik Salama 12+5+0=17 (vaihto: 40 min.) ja Eetu Hyypiä 0+0+6=6, Islanti Hedstrom Dennis 9+0+0=9 (vaihto: 20 min.) ja Snorri Sigurbergsson 0+13+9=22.

Yleisöä: 120.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hunters ei onnistunut kaatamaan Peliittoja Porvoossa – päävalmentaja Sami Ryhänen passitettiin katsomon puolelle31.3.2019 21.35
Keskushyökkääjä Teemu Mielonen on Huntersin maalihaukka27.3.2019 21.00
Dominik Salama valittiin Suomi-sarjan parhaaksi maalivahdiksi26.3.2019 18.30
Dominik Salama ja Jonne Brygger siirtyvät Mestiksen Jokipoikiin12.4.2019 18.30
Mikko Juutilainen on Porvoon Huntersin uusi päävalmentaja3.4.2019 17.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat