Paikallisurheilu

PSS ei saanut kotivoittoa – SB Pro johtaa voitoin 2–0

Porvoo

Naisten Salibandyliigan tämän kauden finaalisarja alkoi kotivoitolla, kun SB-Pro kaatoi kotonaan Nurmijärvellä Porvoon Salibandyseuran. Joukkueiden toinen kohtaaminen Porvoossa noudatti samaa kaavaa.

Kotijoukkue PSS lähti kovin odotuksin kotipeliin, mutta laihoin tuloksin. Tylyt lukemat 3–9 (1–3, 0–3, 2–3) kertovat karua kieltä toisen peli tasoerosta.

Hyvin latautunut kotijoukkue sai otteluun hieman huonon alun. Laitatilanteessa tullut kontakti oli niin raju, että tuomareiden mukaan siitä sai viiden minuutin jäähyn. Tuomareiden linja ei ottelun alusta loppuun ollut kylläkään yhtenäinen tähän tuomioon verrattuna.

Vierasjoukkue näytti kuitenkin taitavuutensa ja iski kahdesti pallon PSS:n verkkoon. Erikoistilanteen Pro hyödynsi kyllä väkevästi.

– Kaveri oli tehokas ja terävä viiden minuutin ylivoimalla, toisin kuin me ensimmäisessä pelissä. He käyttivät heti hyödyksi meidän herpaantumisen. Päästiin toki peliin mukaan hyvin, mutta emme päässeet aivan hyville vetopaikoille. Pelaajat kyllä yrittivät laukoa tehokkaammin, mutta Pron puolustus oli hyvin liikkuva, PSS:n valmentaja Jukka Kouvalainen sanoi.

PSS pääsi kyllä mukaan peliin heti vitosen jäähyn jälkeen. Hyvä hyökkäys laitaa pitkin ja siitä Ella Sundström pääsi laukomaan. Pron maalivahti Tiltu Siltanen ei saanut palloa käsiin, vaan se pomppi maskista selän taakse verkkoon.

Vieraat saivat käännettyä pelin nopeasti PSS:n päätyyn ja tuli leveällä rintamalla hyökkäyksiin. Pro laukoo hanakasti ja kolmas maali tuli maskista, jossa PSS-vahti Arla Salo oli voimaton.

– Meidän on vain mentävä kroppaan kiinni ja ottaa tila laukojilta pois, Kouvalainen näkee.

Toisen erän alku oli todella murheellinen kotijoukkueelle. Ajassa 1.41 pallo oli löytänyt jo kahdesti PSS:n verkkoon. Pro sai kaukovedoilla tuhoa aikaan ja onnistui hankkimaan nopeasti jo 1–5 tilanteen.

PSS ei löytänyt lääkkeitä Pron puolustuksen murtamiseen, vaan porvoolaiset löivät päätä puolustuksen muuriin.

Kotijoukkue sai kyllä paikkoja, jopa läpiajon, mutta ei maalia. Pron hyvin liikkuva ryhmä taas tuli paluupalloihin paljon rivakammin. PSS hävisi kaksinkamppailuja ja sitä kautta Pron piti komennon.

Ottelun puolivälissä tuli 1–6 maali, kun Porvoon puolustuksen keskeltä pääsi lyömään maalin.

Pelin taso lässähti tästä ja Pron hiljensi selvästi tahtia.

Kolmannessa erässä vierasjoukkue pystyi pitämään oman tasonsa, ilma suurempaa taistelua. Pron oli liian kova kaksinkamppailuissa ja näytti fyysisen vahvuutensa.

PSS pääsi kyllä harjoittelemaan ylivoimaa ilman maalivahtia ja onnistui iskemään muutaman osuman. Kouvalainen sanoi, että PSS haki lopussa riskillä kavennusta.

– Haettiin tehoja vähän eri koostumuksella siihen loppuun. Tärkeintä oli saada hyvä tunne seuraavaan peliin. Toisen erän alku oli kyllä murheellinen ja täytyy käydä joukkueen kanssa tarkkaan läpi se alku. Pelissä mentiin kyllä vauhdilla ja kontakteja oli ehkä enemmän, avauspelissä. Pro oli kyllä parempi joukkue ja heidän fyysinen pelitapa on kyllä tehokas.

Kouvalainen sanoo, että seuraavassa pelissä on otettava tiukemmin kiinni Pron laukojat.

– Heidän kolmen kentän tehokas peli pitää estää jollakin tavalla. Maalinteko on nyt se, missä me olemme selvästi jäljessä, Kouvalainen näki.

Mestaruus ratkeaa neljällä voitolla, ja seuraava peli on lauantaina Nurmijärvellä.

Tulokset

PSS-SB Pro 3–9 (1–3, 0–3, 2–3).

03.40 0-1 J Lirkki (Eskelinen) yv, 04.50 0-2 Eskelinen (Raatevaara) yv, 07.48 1-2 Sundström (E Holmberg), 15.06 1-3 H Lirkki, 20.15 1-4 Raatevaara (J Lirkki), 21.41 1-5 L Hietamäki (Lindh), 26.12 1-6 K Kujala (E Kujala), 44.30 1-7 Suominen (J Lirkki) yv, 52.46 1-8 H Lirkki (K Kujala) yv, 54.17 2-8 Sundström (E Holmberg) im, 56.38 3-8 F Holmberg (E Holmberg) im, 58.17 3-9 L Hietamäki.

Voitot SB Pro 2-0.

Maalivahdit: PSS Arla Salo 7+ 3+ 4 = 14

Pro: Tiltu Siltanen 4+ 8+ 8 = 20

Yleisöä: 430

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat