Itä-Uudenmaan Teatteri sai suurimman potin – apurahoja irtosi murto-osalle hakijoista

Tanssija Panu Varstala kiersi Porvoossa viime kesänä musiikkikärryillä, nyt teossa on paikallisuuteen ankkuroituva tanssiesitys Kerkkoossa.

Juha Perämäki

Porvoossa toimiva Itä-Uudenmaan Teatteri ry sai Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston kärkihankeapurahan, yhteensä 40 000 euroa osallistavan Tulilintu-hankkeen toteuttamiseen.

Uudenmaan rahaston myöntämät apurahat jaettiin keskiviikkoiltana Hirvihaaran kartanossa Mäntsälässä.

Kaikkiaan uusmaalaisille taiteilijoille ja paikalliskulttuurin hankkeille myönnettiin apurahoina 1 240 000 euroa.

 

Tulilintu-hanke koostuu monitaiteisista työpajoista, joissa käytetään soveltavia teatterin, tanssin, musiikin, kuvallisen ilmaisun, tarinankerronnan ja luovan kirjoittamisen taidemenetelmiä. Hanke toteutetaan lasten- ja nuortenkodeissa Porvoossa, Sipoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Tarkoituksena on tuottaa myös menetelmäopas käytettäväksi hankkeen jälkeenkin.

 

Sipoon Lilla Villanin ystävät ry sai 35 000 euroa sukupuolta ja erilaisuutta käsittelevän moniaistisen ja osallistavan lastennäytelmän toteuttamiseen. Teatteri Lilla Villan suunnittelee näytelmästä suomeksi ja ruotsiksi.

 

Kirjailija Selja Ahavalle myönnettiin 18 000 euron suuruinen työskentelyapuraha neljännen romaaninsa kirjoittamiseen.

Oopperalaulaja Monica Groopin johtama Pellingin musiikkipäivät ry sai 5 000 euroa perinteisen klassisen musiikin kesäfestivaalin järjestämiseen elokuussa.

Porvoossa asuva ja työskentelevä valokuvaaja Anne Reivilä sai 24 000 euron apurahan valokuvista koostuvan Nomad -teoskokonaisuuden uusien teosten suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Nomadin pääteemoja ovat ihmisten tapa katsoa maisemaa, minäkuvan hahmottaminen maiseman kautta sekä taiteilijan oma suhde ympäröivään luontoon.

 

Tanssija Panu Varstala toteuttaa 5 000 euron apurahan turvin Kerkkoon kauniit -nykytanssiryhmän kanssa Kotikonnuilla -esityksen Kerkkoossa. Esityksen aiheet liikkuvat luonnon, paikallisuuden ja historian, niin henkilökohtaisen kuin paikallisen, ympärillä.

 

Kulloossa asuva muusikko Kalevi Louhivuori ja kulttuurituottaja Jan Vaaka saivat 4 000 euron apurahan toteuttaakseen Free Fall -konsertti-iltoja Fryysarinrannassa. Free Fall on klubi, joka tuo artisteja yhteen uudella, innovatiivisella tavalla yli genrerajojen edistäen suomalaista jamikulttuuria. Lisäksi konsertti-illat tarjoavat esiintymismahdollisuuksia nuorille ammatti- ja huippuartistien kanssa.

Muusikkopedagogi Janne Ojajärvi sai 2 000 euroa Ojajärvi Blom Ojajärvi -trion pitkähuilujännitteen tuottamiseen.

Lapinjärven kunta toteuttaa Sinä olet tähti -yhteisötaideteoksen kunnan asukkaiden ja ammattitaiteilijoiden kanssa. Teos käsittää 12 taideaukion suunnittelun kirkonkylälle (2 000 euroa).

Elämäntyöpalkinto myönnettiin arkkitehti Bruno Eratille 15 000 euron palkinto hänen elämäntyöstään ekologisen rakentamisen pioneerina.

Kaikkiaan apurahan sai 130 henkilöä, työryhmää tai yhteisöä. Hakemuksia tuli ennätykselliset 2 035, yhteissummaltaan 32 miljoonaa euroa. Myönnettyjen apurahojen keskisuuruus oli 9 500 euroa.

Lisää aiheesta

Monitalentti Louhivuori kehittelee Jackson-suvun edustajien kanssa soivaa älykäsinettä25.3.2017 08.00
Triennaalitaiteilijoiden sarjan avaa Panu Varstala: "Taide lisää ymmärrystä maailmasta"24.4.2017 12.04
Porvoolaiskirjailija Selja Ahavalle Gummeruksen Kaarlen palkinto26.1.2018 22.00

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat