Paikalliset

Itäradasta täytyy kilpailla – ex-kansanedustajan mukaan nyt tarvitaan uutta asennetta

Mikaela Nylander (r.) olisi toivonut hallitusohjelmaan kirjausta Porvoon kautta kulkevasta itäradasta.

Samu Karvala

Porvoolainen ex-kansanedustaja Mikaela Nylander (r.) olisi kaivannut uuteen hallitusohjelmaan selkeää kirjausta siitä, että itärata kulkee Porvoon kautta ja mainintaa myös uuden radan edellytyksenä olevasta Lentoradasta.

– Nyt käytetty kirjaus mahdollistaa myös sen, että Itärataa kehitetään olemassa olevalla ja valtiolle edullisimmalla Lahti–Mikkeli-linjauksella, Nylander harmittelee.

Itäradan linjaamiseksi Porvoon kautta vaaditaan siis koko seutukunnan laajaa yhteistyötä ja edunvalvontaa. Tämä on entistäkin vaikeampaa, sillä Itä-Uudellamaalla ei ole ainuttakaan kansanedustajaa hallituspuolueissa.

– Nämä rata-asiat etenevät hallitusvetoisesti. Porvoolaisten luottamushenkilöiden täytyy ottaa aivan eri asenne edunvalvontaan, Nylander vaatii.

Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimivan Nylanderin mukaan Itärata-hankkeessa tarvitaan poliittista tahtoa, sitoutumista ja rahoitusvalmiutta.

 

Antti Rinteen (sd.) hallituksen asettamat tavoitteet vähäpäästöiselle liikenteelle antavat Nylanderin mielestä loistavia mahdollisuuksia Nesteelle ja koko Kilpilahden teollisuusalueelle.

– Päästötavoitteita voidaan tuskin saavuttaa ilman Nesteen biopolttoaineita, Nylander arvioi.

Nylander nostaa lisäksi kaksi seudullisesti merkittävää kohtaa hallitusohjelmasta. Ne ovat poliisien määrän ja alemman tieverkon peruskunnostusrahan lisääminen.

– Kumpikin on Itä-Uudellamaalla todella tarpeen.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Itärata ja ammattibiodiesel mukana – hallitusohjelmassa Porvoon seudulle tärkeitä painotuksia3.6.2019 11.32
Ministeriön odotettu selvitys: Itärata Porvoon kautta ei olisi kokonaistaloudellisesti kannattava – junalla pääsisi Porvoosta Helsinkiin 33 minuutissa5.4.2019 10.04
Mikaela Nylander: Nyt on uuden aika – "Paluun tekeminen neljän kauden jälkeen olisi todella vaikeaa"15.4.2019 12.29

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat