Paikallisurheilu

Porvoolaiset suuntaavat päättäväisinä tämän kesän Sulkavan Suursoutuihin – mukana kuusi venekuntaa Porvoosta

Perinteinen 52. Sulkavan Suursoudut järjestetään jälleen  11.–14.7.

Nesteen Soutajat olivat keskiviikkona laittamassa kalustoa kuntoon perjantain urakkaansa varten.

Toni Degerlund

Sulkavan Souduilla on pitkä historia: tapahtuma järjestetään jo 52. kerran. Porvoolaisilla soutuharrastajilla on lähes yhtä pitkä historia tapahtumaan osallistumisessa. Tänäkin vuonna Sulkavalle suuntaa veneineen kuusi kirkkoveneiden soutukuntaa, joista kaksi edustaa perinteikästä soutuseura Nesteen Soutajia. Seurasta Sulkavan Suursoutuihin osallistuu joukkueet sekä naisten, että miesten sarjaan. Nesteen Soutajien lisäksi Sulkavalla huhkii Airoihin Sekoojat (yhdisti voimansa tänä vuonna Helsinkiläisen Jouteleen kanssa), Porvoon Flikat, ja uusina joukkueina Porvoon Melamiehet sekä Hakevuori- joukkue. Porvoon Flikoilla on suursoutuhistoriaa jo kolmisenkymmentä vuotta.

Kaikki joukkueet Hakevuori- joukkuetta lukuun ottamatta osallistuvat perjantaina perinteiseen 58 kilometrin isoon kirkkovenelähtöön. Hakevuoren joukkue hakee kokemusta lauantaina soudettavasta 30 kilometrin kisasta. Parhaimmat joukkueet kiertävät 58 kilometrin matkan noin neljässä tunnissa, ja viimeisetkin joukkueet saapuvat maaliin noin seitsemän tunnin jälkeen lähdöstä. Lauantain selkeästi pienemmän lähdön yhteydessä kisataan myös kirkkoveneiden pitkän matkan SM-mitalit. Sulkavalla kisataan myös yksinsoudussa, parisoudussa ja vuorosoudussa. luokkia on joka ikäryhmille, niin mies-, nais- ja sekajaottelulla. Porvoota yksisoudussa edustavat Nesteen Soutajien Tomi Salo (yli 40v-sarja) ja Pekka Miilumäki (yli 50v-sarja).

Joukkueiden valmistautuminen perjantaina alkavaan Suursoutuihin alkoi käytännössä heti kun edellinen kisa päättyi vuosi sitten.

– Aloimme kasaamaan jo uutta joukkuetta saman tien, kun edellinen Suursoutu päättyi, Nesteen Soutajien miesten joukkueen vetäjä Ari Tenhovuori kertoo.

– Edellisen vuoden joukkue luo tietysti pohjan, mutta aina pari neljä soutajaa vaihtuu erinäisten syiden takia.

– Koko talvi luodaan pohjaa suoritukselle kehittämällä yleiskuntoa, kuka lenkkeilemällä, hiihtämällä tai muulla yleiskuntoa kehittävällä harjoittelulla.

– Soudun tekniikkaa harjoitellaan pitkin talvea yksilö- ja joukkuetasolla yhteisillä soutuergo harjoituksilla. Harjoitusmäärät vaihtelevat yksilötasolla 6–12 viikkotunnin määrissä.

Viime kesänä Nesteen Soutajien miesjoukkue oli kahdeksas (ajalla 4.22:44). Porvoolaisten tavoitteena on parantaa sijoitustaan, ja olla kuuden parhaan joukossa. Nesteen Soutajien naisjoukkueen tavoite on vastaavasti olla naisten sarjan nopein venekunta.

– Edellytykset tavoitteiden saavuttamiseksi kisan onnistuessa ovat realistiset, Tenhovuori toteaa.

– Ikinä ei voi kuitenkaan tietää millaisilla miehistöillä vastustajat lähtöviivalle saapuvat, ja tavoitteet selkiytyvät vasta ensimmäisen tunnin kuluessa kummasti.

– 20 vuoden kokemuksella uskon, niin meidän kuin Airoihin sekoojien olevan selkeästi kymmenen joukossa.

Tämän vuoden Sulkavan Soutuihin on jälleen tulossa soutajia noin kahdestakymmenestä maasta, kaukaisimmat Australiasta. Lauantai päättyy perinteisesti iltatapahtumaan, missä soutuväkeä tänä vuonna viihdyttää muun muassa Vicky Rosti.

– Vaikka Sulkavan soutu yli neljä tunnin suorituksena saattaa aluksi aiheuttaa pelonsekaisia tunteita, on kestävyysurheilussa aina hyvä muistaa, että matka ei tapa vaan vauhti, Tenhovuori painottaa.

– Tavoitteet suoritukseen tulee asettaa oman kunnon ja mielen mukaiseksi. Osallistuminen tapahtumaan ei vaadi yli-inhimillisiä kykyjä, vaan kiinnostusta omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen.

– Kokonaisvaltaisena liikuntana soutu on ehdoton tapa parantaa tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa, sekä saavuttaa kehon ja mielen tasapaino luonnon keskellä.

 

Sulkavan Suursoudut

Vuosittain heinäkuussa järjestettävä, maailman suurimmaksi mainostettu soututapahtuma Saimaan vesillä Sulkavalla.

Tapahtuman järjestää Sulkava-seura ry.

Idean suursouduista keksi aikoinaan veneentekijä Kauko Miettinen.

Ensimmäiset soudut järjestettiin vuonna 1968, jolloin kisaan osallistui 38 soutajaa.

Vuonna 1984 järjestettiin ensi kertaa kirkkoveneiden kilpasoutu.

Kilpailun reitti on pituudeltaan 58 kilometriä.

Viime vuonna Porvoosta osallistui Suursoutuihin viisi kirkkoveneiden soutukuntaa. Lopputuloksissa Nesteen Soutajien miesjoukkue oli kahdeksas (ajalla 4.22:44), Airoihinsekoojat 18:s (4.34:57), Nesteen Soutajien naisjoukkue 41. (4.55:30) ja Porvoon Flikat 56:s (5.02:40).

www.suursoudut.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Veneet lipuvat vauhdilla28.6.2019 21.30
Olympiasoudun sprintissä Joel Naukkarinen voitti kaikkiaan viisi SM-kultaa10.9.2018 23.45
Pariairokaksikko Nylund/Kangasmäki vauhdissa30.8.2018 23.40
Sulkavan Souduissa 3600 soutajaa - Porvoosta viisi kirkkoveneiden soutukuntaa10.7.2018 13.18
Juniorisoutajille kolmoisvoitto avauksessa22.5.2018 22.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat