Paikalliset

Niko Laurilan töitä esillä Haagissa - Porvoolaiskuvaajaa inspiroivat tähtitaivaat, kuutamot sekä auringonnousut ja -laskut

Niko Laurila on harrastanut valokuvausta 13-vuotiaasta lähtien. Vuodesta 2015 lähtien Laurila on kuvannut työkseen.

Niko Laurila Photography

Porvoolaisia maisemia pääsee ihastelemaan tänä vuonna Hollannin Haagissa asti, kun valokuvaaja Niko Laurilan Suomen luontoa kuvaavia töitä on esillä Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikössä, Eurojustissa, järjestettävässä näyttelyssä.

Porvoolaisen Laurilan, 27, valokuvia pyydettiin Eurojustin näyttelyyn ilman että hän olisi itse pyrkinyt saamaan teoksiaan sinne.

– Olihan se melkoinen yllätys, että pääsee sinne asti esittelemään teoksiaan.

Haagissa jo esillä olevassa näyttelyssä esillä on yhteensä Laurilan 20 valokuvaa, jotka on painettu canvas-tauluihin.

Näyttelyn toinen taiteilija on taidemaalari Kirsti Ijäs-de Fluiter.

Eurojustin tiloissa halutaan esitellä EU-puheenjohtajamaana toimivasta Suomesta tulevaa taidetta.

Teokset ovat esillä tiloissa jo nyt, ja Laurila matkustaa itse paikalle Haagin näyttelyssä pidettävään tilaisuuteen lokakuussa.

Näyttelyssä esillä olevat teokset kuljetettiin Suomesta rekalla paikan päälle.

 

Laurilan kotikaupungin Porvoon lisäksi Eurojustin näyttelyssä esillä olevia kuvia on otettu ympäri Suomea, kuten esimerkiksi Kilpisjärvellä Lapissa.

Laurilan kuvissa näkyy useimmiten luontoa ja maisemia auringonnousun tai -laskun aikaan. Aamu ja ilta ovatkin Laurilalle kuvaamisen aktiivisinta aikaa.

Aiheena ovat usein muun muassa tähtitaivaat, revontulet ja kuutamot ja siniset hetket. Näinä hetkinä värimaailma on sopivan pehmeä.

 

Porvoossa Laurila pitää eniten Vanhan Porvoon jokirannan maisemista ranta-aittoineen, eikä näihin näkymiin hänen mukaansa kyllästy koskaan. Nämä maisemat esiintyvät usein myös hänen valokuvissaan.

Toinen sydäntä lähellä oleva ja kuvaamiseen inspiroiva paikka on Emäsalo. Laurilan mukaan Porvoossa riittää kuvattavaa.

Haagin näyttelyyn Laurila pyrki valitsemaan valokuvia, jotka kuvastaisivat Suomea sekä sen kaikkia neljää vuodenaikaa ja niiden vaihtumista.

Osa kuvista on aivan tuoreita ja osa vanhempia.

 

Niko Laurilan työt ovat ihastuttaneet ihmisiä sosiaalisessa mediassa laajasti, ja esimerkiksi Facebookissa Laurilan töitä esittelevällä sivulla on tällä hetkellä yli 46 500 tykkääjää. Kuvilla on Laurilan mukaan parhaimmillaan yli 100 000 katsojaa ja Facebook-sivustolla vierailee viikoittain hieman alle 400 000 kävijää.

Laurila aloitti valokuvaharrastuksen 13-vuotiaana ja on itseoppinut valokuvaaja.

Hän perusti oman yrityksen ja onnistui muuttamaan harrastuksensa työksi vuonna 2015. Tätä nykyä hän kuvaa ammatikseen muun muassa hääkuvia, asuntokuvia, yritysvideoita ja ilmakuvia.

Laurila valittiin joulukuussa 2018 Vuoden porvoolaiseksi.

 

Valokuvauksessa Laurilaa kiehtoo se, että kuvaamalla voi ikuistaa talteen tietyn hetken. Valokuvaamisen hienous piilee myös siinä, että erityisen hetken voi vieläpä jakaa muiden nähtäväksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Niko Laurila kuvaa Porvoon Energialle nettisivuille, someen ja Eko-lehteen14.2.2019 07.30
Osaatko edes arvata, kuinka suosittuja porvoolaiskuvaaja Niko Laurilan otokset ovat? – "Ajatusta pitää olla mukana"10.4.2018 17.40
Niko Laurilasta vuoden porvoolainen13.12.2018 19.23

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat