Paikalliset

Askolan talousahdinko: Kouluinvestoinnit eivät ole vaarassa, mutta "juustohöylällä ei enää pärjätä"

Tero Suomisen mukaan kuntatalouden kuopasta noustaan, mutta kurjuutta on nyt jaossa ja päättäjät ovat isojen päätösten edessä.

Arkisto/Juha Perämäki

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Tero Suomisen (kok.) mukaan päättäjien on tosiasioiden valossa Askolassa nyt pakko tehdä jotain. Hän kiittelee kuntatalouden kurssin korjaamiskeinoja etsineen ohjausryhmän ahkeraa työtä.

– Lopputuloksessa on sellaiset elementit, joilla ahdingosta voidaan selvitä. Kunnalla on paljon lakisääteisiä juttuja, joihin ei voida koskea, mutta rakenteita voidaan muuttaa. Se on tullut selväksi, että juustohöylällä ei enää pärjätä. Perlaconilta ja työryhmältä tulleet esitykset ovat onneksi mahdollisia.

Suomisen mukaan jaossa on nyt kurjuutta enemmän ja vähemmän. Vastuun ottaminen puheenjohtajan tehtävistä Jari Vettenrannan jälkeen ei taloustilanteen vuoksi ole ollut helppo paikka askolalaiselle, vaikka asiat ovat kunnanhallituksessa jo tutuiksi tulleetkin. Suominen ei ole ohjausryhmässä.

 

Kouluinvestointien suhteen voidaan huokaista. Harkinnanvaraisen 750 000 euron valtionavustuksen perusteeksi esitetty ohjausryhmän raportti toteaa, että toimenpiteet mahdollistavat suunnitellut kouluinvestoinnit.

– Niitä ei olla muuttamassa. Monninkylän koulun ensimmäinen osa valmistuu ajallaan, koulu alkaa jo olla Teijo-taloilla valmiskin. Se siirretään Askolaan syyskuun lopulla. Siellä on mukana sovittuja lisätiloja.

Suomisen mukaan myös koulun toinen osa rakennetaan suunnitellusti. Vanha koulu puretaan ensi keväänä. Kesällä alkaa kakkososan rakentaminen.

– Askolan kaikissa kouluissa on lapsia, eikä siihen ole tulossa muutoksia. Kouluverkkoon ei näillä näkymin tällä valtuustokaudella tule muutoksia.

 

Varhaiskasvatuksen tilaratkaisut ovat olleet hankalia. Suomisen mukaan Tammenterhon radonongelma korjattiin kesällä.

– Alapohjassa on imuri ja tehty tiivistykset, tulossa ovat vielä uudet ikkunat ja raitisilmaventtiilit.

Muista ongelmista Suominen toteaa, että häntä harmittaa, jos on lapsia, jotka eivät voi olla rakennuksessa herkistymisen vuoksi.

– Koko porukalle ei ole paikkaa mihin siirtää. Yksittäisille lapsille on Monninkylän ja Kirkonkylän päiväkodeissa joitakin paikkoja.

Suomisen henkilökohtainen toive on, että itäpuolella rakennetaan seuraavaksi uusi yksikkö, jossa olisi päivähoito ja koulu.

– Itäpuolalla on nyt kolme toimipistettä ja tulevaisuudessa mahdollisesti kaksi, mutta parhaasta paikasta en osaa sanoa mitään. Tammenterhon toiminta loppuisi siinä kohden. Myydään se vaikka.

 

Kirjastojen aukioloaikoja on Suomisen mukaan supistettu resurssipulan vuoksi. Uutta kirjastonjohtajaa ei ole palkattu taloustilanteen vuoksi.

– Ei sivistyslautakuntakaan voi rekrytoida ilman henkilöstöjaoston lupaa, joka on kunnanhallituksen nimeämä.

Puheenjohtaja toivoo kirjastopalvelujen löytyvän eri puolilta kuntaa, kun niitä itsekin käyttää. Supistuneet aukiolot laittavat ihmiset suunnittelemaan paremmin käyntinsä, mutta kirjastoon kuitenkin pääsee muutamana päivänä viikossa.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudelleen järjestelyissä ei Askolassa ole poissuljettu kuntayhteistyön mahdollisuutta. Uudelleen järjestelyn on laskettu tuovan 676 000 euron säästöt vuosina 2021–2022.

Suomisen mukaan se on asiantuntijoiden arvioima ja ruodittu myös valtuustoseminaarissa, jossa summaa pidettiin puheenjohtajan mukaan hyvinkin todenmukaisena arviona.

– Onhan näitä Mäntyrinteen palvelukeskuksen kaltaisia toimipisteitä sieltä kokonaisuudesta siirtynyt yksityisille. Meidän tapauksessa esitetyssä summassa on kyseessä koko sote.

Askola aikoo luopua ostopalveluista Posintralta. Elinkeinopalvelut hoidettaisiin jatkossa omin voimin ja Pro Agrian ostopalvelujen turvin, se kun vastaa jo uusyritysten ja vanhojen yrittäjien palveluista. Askola käyttää elinkeinopalveluihin vuosittain 55 000 euroa, josta siis poistuisi 10 000 euron ostopalvelut Posintralta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Köyhäinapua hakemaan: Syömävelka ajoi Askolan kierteeseen, josta noustaan vain raskailla toimilla12.8.2019 18.05
Päällikköviran täyttö jäihin – Askolan kirjastojen aukiolot supistuvat12.8.2019 11.10
Askolassa on nyt sudenhetki: valtuuston estettävä kunnan luisuminen kriisikuntien joukkoon13.11.2018 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat