Paikalliset

Tuberkuloosille altistuneita on jopa 300 – lääkäri rauhoittelee

Näsin hammashoitolassa on ilmennyt yksi tuberkuloositartunta. Sairastunut kuuluu henkilökuntaan.

Samu Karvala

Näsin hammashoitolassa Porvoossa on todettu tartuttava keuhkotuberkuloosi. Tartunnan saanut on henkilökunnan jäsen.

Porvoon kaupunki kertoi keskiviikkoaamuna, että kaikki mahdollisesti altistuneet asiakkaat kartoitetaan. Porvoon kaupunki on yhteydessä altistuneisiin asiakkaisiin puhelimitse kuukauden kuluessa, ja heitä ohjeistetaan tutkimusten järjestämisestä.

Ylilääkäri ja vs. tartuntataudeista vastaava lääkäri Susanna Varilo kertoo, että altistuineita on alustavan arvion mukaan noin 300, mutta joukko saattaa pienentyä tarkentua HUS:n kanssa tehtävän jatkoanalyysin myötä. Nimilistalla on ihmisiä, joita tartunnan saanut on hoitanut kolmen kuukauden aikana toukokuun 6. päivän jälkeen.

– Kaupunki on kaikkiin aivan varmasti yhteydessä. Altistuneet eivät myöskään tartuta tautia eteenpäin. Se on tärkeää tietää. Vaikka olisi altistunut, voi olla ja elää aivan normaalisti, jos on perusterve ihminen, Varilo rauhoittelee ja muistuttaa, että tuberkuloosi on heikosti tarttuva tauti.

Varilo pitää epätodennäköisenä, että tartuntoja ilmenisi enempää. Hän sanoo, että tartunta edellyttäisi kymmenien tuntien oleskelua tartunnan saaneen kanssa.

Altistunut henkilökunta on kartoitettu ja heille on tiedotettu asiasta erillisessä informaatiotilaisuudessa.

Tässä tapauksessa jatkotoimien tarpeellisuutta korostaa se, että tartunta havaittiin hammashoitolassa, jossa ihmisille tehdään toimenpiteitä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Porvoon Näsin hammashoitolassa todettu tuberkuloosi – altistuneet kartoitetaan ja tutkitaan14.8.2019 08.09
Tuberkuloosi vie kouluttamaan Somaliaan – tämä lapsipotilaan kohtalo oli vaikea paikka lääkärillekin29.6.2019 18.00
Synnytyssairaalassa tuberkuloosia – useat vauvat altistuneet tartunnalle13.3.2019 12.46
THL varoittaa: Antibioottiresistenssi on kasvava ongelma – Tautitaakka jo lähes yhtä suuri kuin influenssan, tuberkuloosin ja hivin yhteensä12.11.2018 10.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat