Paikalliset

Menotavoite ylittymässä kahdella miljoonalla – soteen kuusi henkilöä lisää, muttei yhtään kotihoitoon

Ann-Sofie Silvennoinen käy lautakunnan kanssa läpi sosiaali- ja terveystoimen budjettiehdotusta tiistaina 17. syyskuuta.

Arkisto / Ulla Mether

Sosiaali- ja terveystoimen talousarvioesitystä vuodelle 2020 puidaan ensi tiistaina lautakunnan kokouksessa.

Toimialan talousarvioesitys on tällä hetkellä 800 000 euroa yli annetun kehyksen. Menot ovat kaksi miljoonaa tavoitetta suuremmat, mutta myös tuloja arvioidaan saatavan 1,2 miljoonaa euroa tavoiteltua enemmän.

Miinus saattaa hiukan pidentyä, jos lautakunta päättää itäisen Uudenmaan alueelliseen kotisairaalaan liittymisestä.

Tällä hetkellä toiminta sisältyy vanhus- ja vammaispalveluiden kustannuksiin, mutta jos Porvoo päättää siirtää kotisairaalan Husin järjestettäväksi tulee myös kustannukset siirtää erikoissairaanhoitoon. Mahdollinen siirto nostaisi kustannuksia arviolta 200 000 eurolla.

 

Sote-budjettiesitys sisältää kuuden lisähenkilön palkkaamisen.

Lapsi- ja perhepalveluihin tulisi yksi uusi koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon sijoittuva erikoislääkäri.

Itä-Uudenmaan sosiaalipäivystykseen esitetään kahta uutta sosiaalityöntekijää ja yhtä uutta sosiaaliohjaajaa, joiden palkkakustannukset jaetaan alueen kuntien kesken.

Aikuisten palveluihin esitetään yhtä uutta sosiaaliohjaajaa työllisyyspalveluihin. Vanhus- ja vammaispalveluihin esitetään yhtä projektityöntekijää.

Esitys ei sisällä lisää käsipareja vanhusten kotihoitoon. Sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoisen mukaan kotihoidon henkilöstön tilannetta kehitetään muilla tavoin.

 

Erikoissairaanhoidon kustannusten nousuun on varattu miljoona euroa perustuen Husin palvelusuunnitelman kustannusarvioihin.

Vammaispalveluiden ostopalveluihin on varattu kokonaisuudessaan noin kolme miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2019 talousarviossa.

Sosiaali- ja terveystoimen yleistavoitteina ovat palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen, työpaikan vetovoimaisuuden ja työn sujuvuuden parantaminen sekä itäisen Uudenmaan alueellisen yhteistyön kehittäminen.

Budjettiehdotuksen lukuja

Sosiaali- ja terveystoimen talousarvioesitys 172,4 miljoonaa euroa on noin kaksi miljoonaa suurempi kuin kehys, mutta toimintatuottojen kasvulla saadaan katettua kuluja.

Toimintakate on noin 800 000 euroa yli kehyksen.

Toimialan vuoden 2020 henkilöstösuunnitelmassa on 195 virkaa ja 654 työsuhteista tehtävää, yhteensä 849 henkilöä.

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Askola ryhtyy selvittämään sote-palvelujen ulkoistamista31.8.2019 18.00
Porvoon sote-johdossa henkilömuutoksia – Kati Liukosta johtava lääkäri28.8.2019 11.35
Tuntuuko tutulta? Sote-malli tuo 18 maakuntaa – Kuntien rooli tuottajina jää vielä ratkaistavaksi24.5.2019 08.55
Porvoo paikkaa kotihoidon sijaispulaa ostamalla yksityiseltä8.5.2019 15.16
Porvoon kotihoidon päällikkö Krister Lindman myöntää: ”Siinä tapahtui paljon virheitä”27.4.2019 18.00
Työntekijän mitta täyttyi: jopa 15 tunnin tyovuoroja Porvoon kotihoidossa – tiimit uusiksi, tuuraajia ei saa27.4.2019 18.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat