Paikalliset

KSOY:n osakekaupat ensi viikolla Loviisan valtuustossa

Sähköverkko on hyvä bisnes Porvoolle, kirjoittaja pohtii.

Tanja Kuisma

Loviisan kaupunginvaltuusto päättää torstaina 14. marraskuuta Kymenlaakson Sähkö Oy:n 1 014 osakkeen ostamisesta Askolan kunnalta 1 491 504 eurolla ja kaupunginjohtajan valtuuttamisesta kauppakirjan solmimiseen.

Loviisan kaupungista tulee osakkeiden ostamisen jälkeen yhtiön suurin omistaja, millä on Jan D. Oker-Blomin mukaan myös iso strateginen merkitys kaupungille.

– Yritys on ollut ja tulee näillä näkymin jatkossakin olemaan hyvä osingonmaksaja. Osinko on vuodesta 2010 pysynyt 40–50 eurossa osakkeelta.

Loviisa päätti sijoittaa Helsingin Satama Oy:stä saamansa 3,7 miljoonaa euroa tuottavasti. Valtuusto antoi jo aiemmin luvan energiayhtiön osakkeiden hankinnalle, jos niitä tulee myyntiin. Syyskuussa valtuusto päätti yli kahden miljoonan euron potista tähän tarkoitukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Porvoo jäi osakekaupoissa nuolemaan näppejään – Loviisa, Orimattila ja Myrskylä liittoutuivat ostamaan Askolan KSOY-osakkeet5.11.2019 15.45
KSOY:n uusi osakassopimus on kuntakierroksella – Askolan osakekaupat odottavat1.11.2019 17.45
Kymenlaakson Sähkön tulos koheni selvästi alkuvuonna10.10.2018 11.01
Aurinkosähkön pientuotannossa räjähdysmäinen kasvu – Kymenlaakson Sähkön verkostotöissä kiihtyy ilmajohtojen vaihto maakaapeleiksi24.1.2018 12.42
Kymenlaakson Sähköverkon siirtohinnat nousevat vuodenvaihteessa noin kahdeksan prosenttia28.12.2017 10.06

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat