Paikalliset

Myrskylässä kallionkielekkeelle pudonneella koiralla oli onnea matkassa

Myrskylän puolivakinainen palokunta pelasti koiran kielekkeeltä.. Kuvituskuva.

Arkisto/Juha Perämäki

Myrskylän puolivakinainen palokunta pelasti lauantaina kallionkielekkeelle pudonneen karjalankarhukoiran. Hälytys saatiin lauantaina kello 13.48 Myrskylän Humalkoskentielle.

– Palokunta laskeutui yläkautta kielekkeelle ja vei koiran alas. Kyseessä oli isompi koira, karjalankarhukoira, kertoo Itä-Uudenmaan Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Santeri Pohjolainen.

Lemmikillä oli pudotessaan onneakin matkassa.

Se oli pudonnut peräti kahdeksan metrin matkan kallionkielekkeelle. Palomestarin tietojen mukaan se säilyi hengissä, mutta loukkaantui lievästi.

Karjalankarhukoira on rotuominaisuuksiltaan hyvin rohkea ja peräänantamaton koira. Se tunnetaan sitkeänä, sisukkaana, valppaana, urheana ja omalla tavallaan myös hyvin älykkäänä ja oppivana koirana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hanhet työllistävät pelastuslaitosta Porvoossa – mystinen vaiva17.8.2019 19.20
Villisika rimpuili hädissään ja hengenvaarassa – Pelastuslaitos onnistui työssään ja villisika juoksi metsään Sipoossa2.4.2019 20.44

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat