Paikalliset

Erja Häkkinen: "Viestini on, ettei pidä alkaa itseään muokkaamaan. Pitää olla itselleen rehellinen"

Erja Häkkinen antoi luennossaan vinkkejä arkimeikin tekoon.

Eija Quinlan

Haikon Kartanossa lauantaina järjestetyssä Hyvän Olon päivässä saatiin nähdä monenlaista naisia kiinnostavaa. Siellä esiteltiin muun muassa kosmetiikkaa, koruja, asusteita, vaatteita ja hyvinvointituotteita.

Siellä oli myös Haikon Kartanon henkilökunnan esittämä muotiesitys.

Ehkä tapahtuman odotetuin vieras oli Erja Häkkinen, joka piti Piia Pirtilän kanssa dialogimuotoisen esittelyn edustamastaan Diego dalla Palman kosmetiikkasarjasta, jonka osa-omistaja Häkkinen on.

– Haikon Kartano on Maahantuontiyrityksemme Camila Aho Oy Ab:n asiakas. Haikon kartanon myyntipisteessä on Diego Dalla Palman Milano -sarjan meikkituotteet, Häkkinen kertoo.

Monacosta Suomeen kymmenen päivän vierailulle saapunut Häkkinen on itse oiva esimerkki edustamastaan kosmetiikkasarjasta.

– Viestini on, ettei pidä alkaa itseään muokkaamaan. Pitää olla itselleen rehellinen. Minä pidän itsestäni sellaisena kuin olen ja korostan niitä tiettyjä juttuja.

Meikki on tärkeää oman imagon kannalta niin työssä kuin yksityiselämässäkin.

– Huulipuna on tärkeä. Se on aivan katastrofi, jos huulipuna unohtuu, hän naurahtaa.

 

Monacossa Erja Häkkinen elää sekä businessnaisen että perheenäidin elämää. Välit ex-mieheen ja lasten isään, F1- maailmanmestari Mika Häkkiseen ovat hyvät, ja lapset Hugo ja Aina aikuistuvat vauhdilla.

– Tämä on hyvä elämänvaihe. Meillä on erittäin hyvät välit Mikaan. Me puhutaan kaikista lasten asioista, hän kertoo.

– Hugo, 18 v. lähtee tammikuun 6. päivänä armeijaan tänne Suomeen. Hän on nyt yliopistossa Rotterdamissa, ja Aina 14 v. on lukiossa, Häkkinen kertoo.

– Olen päättänyt, että lasten koulut käydään Monacossa.

 

Moni varmaan miettii televisiota katsoessaan, miten vaimo kestää sitä formulakisoissa odottelua, kun mies on ajamassa. Pelottaako siellä miehen puolesta?

– Ei siihen totu koskaan. Se on työtä ja me ollaan edustamassa. Ei siellä ole aikaa sellaisille tunteille. Siellä ei ole pelolle tilaa; pelko syö sen keskittymisen. Ei siellä pelkurit pärjää.

– Siellä pitää olla luottavaisin mielin ja seikkailumielin. Ehkä olen saanut sen synnyinlahjana. Minua ei hämmennä mikään. Olen kiinnostunut kaikesta ja innostun helposti. Välistä mietin, että voisi sitä elää toisinkin, hän naurahtaa.

 

Erja Häkkinen kiittelee lämpimästi Haikon Kartanoa, jossa he kesäkuussa 1998 menivät naimisiin Mika Häkkisen kanssa.

– Täällä Haikon Kartanossa on joku sellainen rauha. Täällä ei myöskään ole turhaa hössötystä. Tänne kun tulee, on kuin tulisi kotiin. Aivan kuin olisi perheenjäsen, hän kiittelee.

Haikon Kartanon kylpylänjohtaja Raija Huovinen iloitsee Hyvän Olon päivän menestyksestä.

– Tämä on success, menestys, yli 200 oli ilmoittautunut tähän päivään, hän kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Mika Häkkinen iloisena F1-farssin jälkeen – "Tulos oli hyväksi lajille"3.7.2019 12.58
Mika Häkkinen tarttui Valtteri Bottaksen haasteeseen – formulatähdet ottavat yhteen kestävyyskisassa8.8.2018 13.18

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat