Paikallisurheilu

Robert Helenius tyrmäsi vastustajansa toisessa erässä– haaveilee edelleen MM-ottelusta

Robert Helenius voitti ottelun ja haaveilee edelleen MM-ottelusta.

PAF

Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius otti lauantaina tyrmäysvoiton Mateus Roberto Osorionista.

Porvoolaislähtöinen Helenius tyrmäsi vastustajansa jo toisessa erässä. Ottelu käytiin Viron Narvassa.

Brasilialaisen Osorion voittaminen ei kuulu Heleniuksen uran kohokohtiin. Kuten Heleniuksen taustajoukotkin totesivat, niin kysymyksessä oli ”väliottelu” ennen ottelua USA:ssa.

Osorio oli suoraan sanoen melko koominen ilmestys lauantain ottelussa, eikä hänellä ollut toivoakaan voittaa Heleniusta.

 

Robert Helenius on voittanut ammattilaisurallaan nyt 29 voittoa, joista 18 on tullut tyrmäyksellä. Helenius on hävinnyt kolme ottelua. Edellisessä ottelussaan heinäkuussa Helenius hävisi yhdysvaltalaiselle Gerald Washingtonille tyrmäyksellä.

Osorio on iskenyt ammattilaiskehissä kaikkiaan 14 ottelua. Hän on voittanut otteluista yhdeksän. Boxrec rankkaa otteluita niiden kovuuden mukaan 1–5 tähdellä, ja ennen Helenius-kohtaamista yksikään Osorion ottelu ei ole saanut edes minimiä, yhtä tähteä.

Heleniuksen lauantaisesta voitosta kertovan PAF:n tviitin mukaan Helenius tähtää seuraavaksi Yhdysvalloissa järjestettävään otteluun. Hänellä on jo taskussaan sopimus Yhdysvaltoihin, mahdollisesti helmikuiseen otteluiltaan.

Heleniuksen mukaan ottelu tuli nopealla aikataululla, mutta hänestä aina kannattaa pitää ottelutuntumaa yllä.

Hänen puheiden perusteella seuraava ottelu on siis uran kannalta erityisen tärkeä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Robert Helenius voi saada unelmaottelun – IS: Vastaan nyrkkeilymaailman kuumin nimi?5.6.2019 10.36

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat