Paikallisurheilu

PSS:n C-tytöille voitto ja tappio Oulusta – porvoolaiset hyvissä asemissa SM-sarjassa

PSS:n maalivahti Elsa Pulkkinen teki viikonloppuna komeita torjuntoja porvoolaisten maalissa.

Tomi Nousiainen

Porvoon Salibandyseuran (PSS) C-tytöt olivat matkanneet viikonloppuna Ouluun, jossa se kohtasi SM-sarjassa Tampereen Classicin ja kotijoukkue, Oulun SS Rankat Ankat (SSRA). Viikonlopun ensimmäinen ottelu Classicia vastaan päättyi 5–0 (1–0, 2–0, 2–0) tappioon, mutta toisesta ottelusta SSRA:ta vastaan, porvoolaiset nappasi sarjapisteet 4–1 (0–1, 2–0, 2–0) lukemin.

Viikonlopun ensimmäisen ottelun alku Classicia vastaan oli todella rauhallista peliä molemmissa päissä. Classic tiedettiin etukäteen terävämmäksi pallollisessa pelaamisessa. PSS olikin tietoisesti ryhmittänyt oman puolustuksensa hyvin alas. Tamperelaiset eivät onnistuneetkaan ensimmäisen erän aikana kuin kertaalleen siirtämään reikäpallon porvoolaisten maaliin. Seuraavissa kahdessa erässä soikin sitten kaksi kertaa molemmissa erissä. Kun PSS ei vastaavasti onnistunut kertaakaan siirtämään palloa Classicin maaliin, ei voittajasta jäänyt paljon jossiteltavaa.

– Ottelun loppulukemat eivät kerro kokonaan pelin kulkua, mutta Classicin viimeistely oli erinomaista heille tarjoutuneissa maalipaikoissa, kommentoi PSS:n C-tyttöjen päävalmentaja Vesa Pulkkinen kommentoi.

– Emme olleet kyllä mielestäni ottelussa niin heikkoja mitä ottelun loppulukemat ehkä antavat ymmärtää, PSS:n C-tyttöjen kapteeni Hanna Salminen mietiskeli vastaavasti pelin jälkeen.

PSS olikin selvästi sisuuntunut toiseen otteluunsa. Porvoolaiset olivat tehneet kokoonpanoihinsa pientä hienosäätöä, ja heti ottelun alusta saakka kentällä nähtiin taisteleva ja voitonhaluinen joukkue. Ottelun ensimmäisen maalin teki tosin kotijoukkue ensimmäisessä erässä, joka olikin erän ainoa maali. Tämän jälkeen tahtipuikko siirtyi PSS:lle, ja samalla ottelusta varsin selvä voitto. Maalivahtientorjunnat ottelussa olivat, PSS:lle kuusi (Elsa Pulkkinen) ja SSRA:lle 21 (Sara Torvi). Tämäkin kertonee hyvin siitä miten peli pyöri Oulun päädyssä, ja porvoolaisilla oli selvä pallonhallinta.

– Toiseen otteluumme haimme hyvää fiilistä heti alkulämmittelyssämme vähän totutusta poiketen, muun muassa Oulun lumisesta maastosta. Tämä toimikin erinomaisesti, ja otimme tärkeät kaksi sarjapistettä kotimatkallemme, Salminen iloitsi.

– Voitimme ottelussamme selvästi kaksinkamppailujamme, ja pystyimme vyöryttämään tasaisesti hyökkäystämme oululaisten päätyyn.

PSS:n C-tytöt ovat nyt kahdeksan pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa sijalla kuusi. SM-sarja on tasainen ja joukkueet ovat pelanneet pelejä paljon ristiin. Näin ollen eroa sarjan neljäntenä olevaan joukkueeseen on vain yksi piste. Seuraavan kerran porvoolaiset ovat tositoimissa sunnuntaina 15.12. kotikentällään Aurarohallissa. Tuolloin vastaan astelee Lahden SB Pelicans ja SBS Wirmo/Masku yhdistelmäjoukkue Mynämäeltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Porvoon Salibandyseuran (PSS) C-Tytöt kärsivät kaksi tappiota Lappeenrannassa SM-sarjassa11.11.2019 19.51
Porvoon Salibandyseuran (PSS) C-tytöt tuplavoittoihin SM-sarjassa29.10.2019 20.00
Porvoon Salibandyseuran (PSS) C-tytöt avasivat kauden SM-sarjassa voitolla ja tappiolla8.10.2019 19.00
Porvoon Salibandyseuran (PSS) C-tytöt varmistivat paikan SM-sarjaan – joukkue ei hävinnyt karsinnoissa peliäkään4.9.2019 07.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat