Paikallisurheilu

Erityisryhmien liikunnassa iloa ja riemua riittää – liikuntapalvelut järjesti kehitysvammaistensalibandy-turnauksen ja senioreiden boccia-turnauksen

Mirja Kosamo (kesk.) oli mukana Kokonhallilla senioreille järjestetyssä boccia -turnauksessa.

Eino Siljamo

Porvoossa pyritään huomioimaan liikunnan erityisryhmiä, eli muun muassa senioreita ja kehitysvammaisia. Porvoon liikuntatoimi järjesti maanantaina 2.12. Aurorahallilla kehitysvammaisten salibandy -turnauksen, johon tuli joukkueita Riihimäeltä, Tuusulasta, Loviisasta, Espoosta ja Porvoosta. Tiistaina 3.12. oli vastaavasti eläkeläisten ja senioreiden boccia -turnaus Kokonhallilla.

 

Maanantain salibandy -turnaus meni kaikin puolin hyvin, koska kukaan ei satuttanut itseään, eikä tavaroitakaan jäänyt paljoa hallille, yleensä hallille jää muun muassa takkeja ja kenkiä.

Liikuntapalvelut ovat jo vuosia järjestäneet maanantaisin sählyvuoron erityisryhmille. Tätä kautta on aloitettu tuo turnaus, joka nyt vetää kymmeniä joukkueita Porvooseen. Porvoolla oli mukana kaksi joukkuetta ja Loviisasta oli yksi.

Tänä vuonna tulijoita oli niin paljon, että raja tulee vastaan yhdelle kentälle.

– Se lähti aikoinaan kutsuturnauksena ja nyt tänne oikein odotetaan pääsyä. Nyt oli kaksi sarjaa kilpa- ja harrastesarja. Tätä turnausta oikein odotetaan ja moni kaveri tapaa täällä vuosittain. Mukana on kehitysvammaisia, liikuntarajoitteisia ja mielenterveyskuntoutujia. Iloa, riemua ja hauskaa yhdessäoloa. Toki pisteitä ja maalejakin lasketaan, mutta ne eivät ole niin tärkeitä, erityisliikunnanohjaaja Christian Bremer sanoo.

 

Porvoon boccia turnaus järjestetään joka joulukuu Kokonhallissa. Boccia on kuulapeli, joka muistuttaa petankkia. Se kehitettiin 1900-luvulla Pohjois-Euroopassa. Pelissä heitetään ensin valkoinen pallo kentälle, ja sitten kaksi joukkuetta (sininen ja punainen) yrittävät vuorollaan saada oman värisen pallonsa mahdollisimman lähelle valkoista palloa. Se joukkue saa pisteen, jonka pallo on lähempänä valkoista palloa, kun kaikki pallot on heitetty.

Porvoon liikuntapalveluiden erityisliikunnanohjaaja Christian Bremerin mielestä tärkeintä erityisryhmien liikunnassa on se, että myös eläkeläiset ja kehitysvammaiset saisivat liikuntaa ja, että he pysyisivät sen verran terveenä, että voisivat asua kotona. Boccialla onkin Porvoon liikuntapalveluissa pitkät perinteet.

– Minä olen ollut jo kymmenen vuotta erityisliikunnanohjaajana, ja boccia turnauksia on järjestetty ainakin siitä saakka, Bremer toteaa.

– Joten ainakin sen aikaa tämä turnaus on ollut olemassa, todennäköisesti myös aikaisemminkin.

 

Tiistaina boccia -turnauksessa pelaamassa ollut Mirja Kosamo nautti liikunnasta muiden senioreiden kanssa.

– Boccia on todella hauskaa ja myös kiva harrastus, koska täällä on pelaamassa samanhenkistä porukkaa, ja tuntuu vain, että boccia on se minun juttuni, Kosamo kommentoi.

– Täällä voi käydä kaksi kertaa viikossa heittämässä. Kilpailen kuitenkin todella harvoin. teen tätä enimmäkseen ajankulukseni.

Kilpailu ei olekaan Mirja Kosamon mielestä tärkeintä vaan se, että on kiva harrastus ja tulee lähdettyä kotoa pois. Kosamo harrastaa myös tanssia. Porvoon liikuntapalvelut järjestävät erityisryhmille paljon muitakin lajeja kuten muun muassa uintia, sulkapalloa, kuntosalia, normaaleja jumppia, kuntonyrkkeilyä ja tänä vuonna uutena lajina tuli myös seniori thaiboxing.

 

Jutun kirjoittaja on Uusimaassa TET-harjoittelijana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat