Paikalliset

SPR:n vapaaehtoiset pakkaavat EU-kasseja – monta yhteisöä jakaa ruoka-apua Porvoon vähävaraisille

Päivi Waldvogel ja Raimo Ylimys pakkaavat SPR Porvoolle tulleita EU-ruoka-apukasseja jaettavaksi vähävaraisille porvoolaisille. Joukko vapaaehtoisia myös kuljettaa kasseja vähän kauemmas heille, jotka eivät pysty hakemaan apua itse.

Aada Hotti

Porvooseen on saatu 1 100 kiloa EU:n ruoka-apua, joka on tarkoitettu alueen vähävaraisimmille henkilöille ja perheille. Ruoka-apu koostuu kuivaruoka-aineista ja säilykkeistä.

Ruokakassit on jo pakattu ja Punainen Risti aloittaa jakelun ensi viikolla Kevätkummusta. Keskusta-alueen ulkopuolella sijaitseviin kyliin kassit kuljetetaan tarvittaessa koteihin.

Toiveita ottavat vastaan Päivi Waldvogel ja Raimo Ylimys SPR:n Porvoon osastosta.

 

80 kassia on Päivi Waldvogelin mukaan jo saatu valmiiksi jaettavaksi.

– Vielä jäi pakattavaa. Eihän se hirveän monelle riitä. Keväällä tulee onneksi toinen samankokoinen erä, mutta kaksi kertaa.

Ruoka-apukassissa on lihasäilyke, hapankorppuja, makaronia, mysliä, paketti puurohiutaleita, sämpylä- ja vehnäjauhopussi, perunasosejauhe ja maitojauhe ja purkki hernerokkaa.

Kasseja jaetaan 10.12. kello 10–12 Kevätkummussa Kanteletalon edessä, 17.12. kello 10–12 Kerkkoossa, nuorisoseuran talon pihalla ja 18.12. kello 15–17 Punaisen Ristin toimipaikka Kololla osoitteessa Jokikatu 25.

 

SPR Porvoolle tarjotaan Päivi Waldvogelin mukaan usein vaatteita, mutta niistä voidaan ottaa säilytystilojen puuttuessa vastaan lähinnä lastenvaatteita. Avun koteihin toimittaminen on kasvava toimintamuoto.

– Koetetaan viedä ne mennessämme ja jakaa tarpeen mukaan kun kierretään tuolla Kerkkoossa ja muualla. Koetamme tavoittaa ja saada yhteyttä paremmin perheisiin, jotka tarvitsisivat tätä apua. Toimitamme myös ruokaa koteihin. On paljon vanhuksia ja muitakin ihmisiä, jotka eivät pääse hakemaan ruoka-apua. Kassi painaa yli viisitoista kiloa, ja bussimatka on liian kallis jos rahat on vähissä, jos sitä onkaan.

SPR tekee yhteistyötä kaupungin kotipalvelun kanssa, että ruoka-apu saadaan tarvitseville kotiin saakka.

Ruorista ja lastenneuvoloista löytyy myös Pelastakaa lapset ry:n yhteystietoja, joihin suurperheelliset voivat ottaa yhteyttä apua saadakseen.

– Kaikki ketkä tuntee tarvitsevan, saa hakea apua. Ilman vapaaehtoisia avustajia ei tämäkään homma onnistuisi.

 

Porvoossa on ainakin kolme muutakin ruoka-apua jakavaa yhteisöä. Luterilaisten seurakuntien diakoniatyön lisäksi ruokaa jakavat Porvoon seudun työnhakijat -yhdistys toimitiloissa WSOY-talossa, Porvoon lähimmäistyön ruokajakelu Vänrikinkatu 16:ssa ja Samaria-yhdistys Asentajantie 12:ssa.

Avun tarve on suuri.

Työnhakijoiden yhdistykseltä käy päivittäin kello 10–15 noin 40–60 henkilöä hakemassa leipää ja muuta ruokaa.

Lähimmäisentyön ruokajakeluissa, joissa myös jaetaan kaupoilta saatuja ylijäämäruokalahjoituksia, käy noin 600 henkilöä joka viikko. Jakelut ovat kolmesti viikossa: tiistaisin ja perjantaisin kello 12.30–14.00 ja torstaisin kello 13.30–15.00.

Samarialla on joka aamu diakonia-aamiainen toiminnassa mukana oleville, ja ylijäämäruokaa jaetaan noin sata kassia per viikko.

Lisäksi Samaria toimii koordinoi valtakunnallista 93 järjestön kanssa tehtävää ruoka-avun yhteistyötä. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi lokakuussa tähän 1 000 000 euroa ensi vuodelle käytettäväksi suorana ruoka-apuna ja yhteisöllisinä ruokailuina. Jakopisteitä on yli 260 ympäri maata.

Uutena toimijana on Porvoossa Taivas on auki -yhdistys, joka jakaa ylijäämäruokaa toimittamalla sen suoraan kotiin asti noin 20–25 perheelle. Tätä apua tarvitseva: ota yhteyttä Soraja Lindgreniin 0400 613 710.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Samarialle miljoona valtionavustusta ruoka-aputyön kehittämiseen – ”Tässä on valtava kansalaisliike takana”2.10.2019 14.00
Hurstin ruoka-apu on hätää kärsimässä – Leipää jonottaa jo 5 400 ihmistä joka viikko22.1.2018 10.29
Tutkimus: Köyhäksi leimautuminen pelottaa – ruoka-apu voi jäädä hakematta25.10.2017 10.57
Järjestöille 790 000 euroa ruoka-apuun – Samaria koordinoi23.10.2017 19.45
450 porvoolaista sai ruoka-apua joulukuussa – osa elintarvikkeista jo loppu11.1.2016 15.01
Ruoka-apu jatkuu lahjoitusten turvin8.7.2014 20.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat