Paikalliset

Kaupungin ilta heräsi henkiin – Porvoon Valot houkutteli keskustan täyteen katsojia

Valofestivaali piristi porvoolaisten elämää perjantaina ja lauantaina.

Outi Paappanen

Porvoo on saanut uuden kaupunkitapahtuman, joka oli menestys jo ensimmäisenä iltana. Porvoon Valot veti vanhaan kaupunkiin, jokirantaan ja empirekeskustaan tuhansia kulkijoita.

Tapahtuma houkutteli perjantaina kello kuudeksi satamäärin yleisöä Tuomiokirkolle. Kirkko täyttyi vähän yli puolilleen, kun Aleksi Hakalan ja Frans Anderssonin noin viisiminuuttinen Dimensions sai ensiesityksensä.

Tätä ensimmäistä ryhmää lähti kirkolta johtamaan eteenpäin Nukketeatteri Ofelian kolmimetrinen Rouva Helmikuu. Rouva oli melkoinen katsemagneetti ja kätevästi seurattava opas.

Vanha Raatihuoneen seiniin oli heijastettu Taidekoulun oppilaiden töihin pohjautuva liikkuva valotaideteos.

Janne Koivulahden Bridge over beloved water sai Helmikuun vähän diskoilemaankin Mannerheiminkadun sillan alla.

Vahvimmat värielämykset olivat Simo Haakanan syntisenpunaiseksi värjäämä kaupungintalo ja Samuel Mäki-Kerttulan led-valopaneeleilla valaisema kävelysilta.

Jännittävin perhekohde oli Runeberginkodin piha, jossa Alexander Reichsteinin taideteokset herättävät talon menneisyyden hahmot henkiin.

 

Festivaalin pieni budjetti huomioiden avaus on tosiaan komea. Lisäsatsauksin tästä tulee varmasti vetonaula Porvoon talvikauteen – sellaista onkin kipeästi kaivattu.

Sosiaalinen media täyttyi Porvoon valoista jo perjantai-illasta lähtien. Tapahtuma on vielä käynnissä iltayhdeksään saakka. Toinen mahdollisuus nähdä installaatiot livenä on lauantai-iltana kello 18–21 välisenä aikana. Kannattaa käydä katsomassa kotikaupungin iltaa piristävän erilaisena.

Uutta nähtävää perjantaina liikkeellä olleille tuo Valosirkus Spektri, joka esiintyy torilla kolmeen otteeseen, kello 19, 19.30 ja 20.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yli 100 000 euroa EU-rahaa länsirannalle – ensin rakennetaan ja valaistaan raitti kävelysillalta Aleksanterinkadun sillalle11.2.2020 13.53
Valofestivaalista Porvoon uusi vetonaula? – Tapahtumaa markkinoidaan näkyvästi myös Helsingissä27.1.2020 12.13

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat