Paikalliset

Eppu Normaalin Porvoon keikan esiintymispäivä vaihtui – ehditkö jo ostaa liput?

Eppu Normaali täytti festivaaliteltan ääriään myöten täyteen Popfest-tapahtumassa Näsissä 2017.

Lotta Åberg

Kesäkuun lopussa Porvoon torilla järjestettävässä Porvoo soi -festivaalissa lavalle nousevan Eppu Normaalin esiintymispäivä on vaihtunut lauantaista perjantaille. Porvoo soi -festivaali järjestetään 26.–27. kesäkuuta.

Eppu Normaali esiintyy festivaaleilla siis päivää aiemmin kaavailtua aikaisemmin. Järjestäjä lupaa, että asiakas voi halutessaan vaihtaa jo ostetun lauantain lipun perjantaille. Jo ostettuihin kahden päivän lippuihin muutos ei vaikuta eikä niitä tarvitse vaihtaa.

Muilta osin Porvoo soi -festivaalin jo julkistettu artistilistaus pysyy ennallaan ja festivaaleille julkistetaan vielä kaksi uutta esiintyjää maaliskuun ensimmäisenä päivänä.

Tähän mennessä tiedossa on, että perjantaina torilla esiintyvät Eppu Normaalin lisäksi Chisu, Antti Ketonen, Kolmas Nainen ja Maija Vilkkumaa. Lauantaina lavalle nousevat Miljoonasade, Neon 2, Suvi Teräsniska ja Arttu Wiskari.

Porvoo soi -kaupunkifestivaaliin myydään sekä yhden että kahden päivän lippuja. Viime kesänä soi-nimiset festivaalit lanseerattiin menestyksekkäästi sekä Järvenpäähän että Saloon. Järvenpää soi -festivaali keräsi yli 10 000 vierailijaa ja Salo soi -festivaali myytin loppuun jo ennakkoon.

Portit ovat auki kumpanakin päivänä kello 15–01. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja. Lippuja myy Ticketmaster ja lippu.fi.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat