Matti Putkonen

Takso Tallinnan

Käsittämätöntä – nimittäin hallitusherrojen ajatusten virta. Kelan taksikorvaukset ovat karanneet käsistä. Valtiovarainministeriössä on näin laskeskeltu. Nyt on kiireesti karsittava Kelan taksikuluja. Johtopäätös on, että suomalaiset taksitaksat ovat liian korkeat.

Taksilupajärjestelmä on purettava, niin saadaan Kelan kuluja radikaalisti pienennettyä. Raadonhaju on jo ilmassa.

Tallinnassa odottaa kilometrien virolaisten taksien jono. Kanisteri poikineen täyttyy. Turistien ihmettelyyn virolaiset taksimiehet toteavat, ettei uudella suomalaisella taksihinnoittelulla pysty ostamaan Suomesta bensaa.

Tallinkissa mietitään vuorojen lisäämistä Helsinkiin, kun taksilupien avoin kilpailu alkaa Suomessa. Kansainvälinen täydenpalvelun taksifirma Uber on jo ilmoittautunut kisaan mukaan. Valtiovarainministeriötä tuskin haittaa, että Uberin brändiä varjostavat harmaan talouden syytökset. Verot valtion maksettavaksi – näin saadaan Kela kustannuksiin säästöä.

Olisikohan syytä ottaa aikalisä ja tarkastella hallituksen omia päätöksiä. Hallitus on taloudellisista tosiasioista välittämättä taloudellisilla syillä perustellen suuressa viisaudessaan puolittanut maamme terveyskeskusten määrän. Paljonko Kelan kustannukset kasvoivat tällä päätöksellä, kun terveyskeskusmatka kasvoi kolmesta kilometristä 30 kilometriin?

Mikä vaikutus oli Kela-korvausten kasvuun polttoaineen veronkorotuksilla, joita on tehty muka ympäristösyistä? Mitä vaikuttaa taksien hinnoitteluun työkalujen verovähennysleikkaukset? Se autohan on taksimiesten työkalu. Suomalaisten taksimiesten kassa ei kilise, jos takapenkillä ei ole maksavaa asiakasta.

Jospa alkuun purettaisiin taksitaksoja korottavat hallituksen päätökset. Tehdään päätökset, joilla Kelan taksikorvauksia voidaan purkaa. Ei ole ihme, että hallitus on ajanut valtiontalouden kuralle. Tässäkään Kelan taksikorvauspohdinnassa ei ole ajateltu valtion kassan tulovirtaa kokonaisuutena. Virolaiset taksimiehet eivät tunnetusti maksa Suomeen verojaan. Puhumattakaan eläke- ja muista maksuista, joilla rakennetaan yhteiskunnan turvaverkkoa. Järjenkäyttö on sallittua – jopa suotavaa!

Taksilupien kilpailuttamisen vapauttamisen seurauksena Kelan suurin kuluerä Kehä III pohjoispuolella ovat polttomoottorikäyttöiset rollaattorit.

 

Matti Putkonen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet