Mustien autojen matkassa

Urpilaisesta pankinjohtaja?

Poliittisissa piireissä on pitkään pohdittu, mitä Sdp:n puoluejohtajan paikalta syrjäytetty Jutta Urpilainen tekee jatkossa. Vahvaksi vaihtoehdoksi on nousemassa Euroopan investointipankin (EIP) varapääjohtajuus. Paikka vapautuu ensi syksynä.

Puoluejohtajana ja valtiovarainministerinä toimineella Urpilaisella on samanlainen tausta kuin Sauli Niinistöllä, joka hoiti virkaa vuosina 2003–2007. Niinistö on tähän mennessä ainoa suomalainen, joka on toiminut tällä paikalla.

Varapääjohtajan tuoleja Luxemburgissa sijaitsevalla ja kymmenien miljardien eurojen määrärahoja liikuttavalla investointipankilla on kahdeksan.

Urpilainen olisi toinen suomalaisnainen, joka vähän ajan kuluessa nimitettäisiin kovalle kansainväliselle paikalle. Entinen pääministeri Mari Kiviniemihän (kesk.) siirtyi äskettäin OECD:n palkkalistoille Pariisiin.

Nimityksestä vastaa käytännössä valtiovarainministeriö ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) ensi keväänä. Lopullinen siunaus tulee pankin valtuustolta hallintoneuvoston esityksestä. Kausi on neljän vuoden mittainen.

Toisena ehdokkaana on mainittu demaritaustainen valtiotieteen tohtori Jaakko Kiander, joka toimii nyt eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen talous- ja eläkepolitiikan johtajana.

Tuomioja: Suomi on vähiten epäonnistunut valtio ja sananvapauden johtava maa.”

Tuoreimman mielipidemittauksen mukaan yli 50 paikkaa seuraavaan eduskuntaan saava keskusta kerää vaalirahoja uusilla konsteilla. Puolue lähettää lahjoituspyynnön 10 000 henkilölle. Lisäksi rahaa pyydetään 20 000 puolueen jäseneltä. Myös joukkorahoitusta selvitetään.

Puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo Suomenmaassa, että vaalikassaa yritetään kerätä pienten purojen avulla.

Eduskunta ei juuri pääse vaikuttamaan hallituksen budjettiesitykseen. Poikkeuksena ovat niin sanotut joululahjarahat, joita valtiovarainvaliokunta hyväksyi yhteensä 52 miljoonaa euroa.

Samalla valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) sai läpi 80 000 euron aloitteensa poliittista kulttuuria ja päättäjiä kylmän sodan maailmassa koskevaan tutkimukseen.

Osa amerikkalaisen Karen Ericksonin tekemistä haastatteluista on jo julkistettu tuoreessa kirjassa Tehtävä Helsingissä, Suomen johto syvähaastattelussa .

Toinen läpi mennyt aloite on keskustan ryhmänjohtajan Kimmo Tiilikaisen käsialaa. Sillä osoitetaan 40 000 euroa valtioneuvos Johannes Virolaisen tieteelliseen elämänkertaan.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) esitti Anders Chydenius -säätiön tilaisuudessa uuden määritelmän. Hänen mukaansa Suomi on vähiten epäonnistunut valtio ja sananvapauden johtava maa, muttei kuitenkaan supervalta, koska suurvaltaresurssit puuttuvat.

 

 

Mustien autojen matkassa

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet