Toimitukselta

Jää hyvästi, elävä kaksikielisyys

Ennakkotietojen mukaan ministeri Ole Norrback aikoo ehdottaa, että Suomeen perustetaan kaksi ruotsinkielistä toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskittymää: toinen eteläiseen Suomeen ja Varsinais-Suomen alueelle ja toinen Pohjanmaalle. Jos ehdotus on tämä, se ei tule yllätyksenä.

Esimerkiksi jo viime elokuussa Norrback totesi Porvoossa käydessään, ettei Suomessa ole yhtään opetus- ja kulttuuriministeriön silmissä riittävän kokoista ruotsinkielistä opetuksen järjestäjää. Ministeriölle kelpaavat Norrbackin mukaan vain noin 2 000 opiskelijan yksiköt. Vertailun vuoksi: itä-uusmaalaisella koulutuskuntayhtymä Inveonilla on alle 300 opiskelijaa.

Itäisellä Uudellamaalla on silti elänyt toive siitä, että täällä säilyisi oma koulutusorganisaatio. Pitkin syksyä koulutuksen järjestäjät ja niiden omistajakunnat ovat käyneet neuvotteluja siitä, millä tavalla aseteltuna nykyiset koulutuksen järjestäjät ja eri kieliryhmät mahtuisivat samalle tontille Harabackaan.

Jo Norrbackin selvitystyön lähtökohdat olivat sellaiset, ettei työn tuloksesta ollut odotettavissa apuja edellä mainitulle prosessille. Selvitystyön tulosta vielä tietämättä näyttää siltä, että Norrback on vain vetänyt harpilla ympyröitä: tuon alueen ruotsinkieliset toimijat yhteen, ja tuon myös.

Ei ole Norrbackin vika, että tehtävänantoon ei sisältynyt sen miettiminen, miten esimerkiksi Itä-Uudenmaan erikieliset koulutuksenjärjestäjät voisivat yhdistää voimansa ja turvata ammatillisen koulutuksen säilymisen alueella.

Tehtävänanto oli kielipoliittinen, ei aluepoliittinen. Kummallakin on toki oma oikeutuksensa.

Itse olen tällaisena sinisilmäisenä uusporvoolaisena jotenkin toivonut, että nämä kaksi voitaisiin yhdistää.

Kun kohta kymmenen vuotta sitten muutin Porvooseen, sain kuulla, että tässä kaupungissa vaalitaan ”elävää kaksikielisyyttä”. Innostuin: nyt lapseni oppisivat luontevasti ruotsia, eivätkä he koskaan tulisi käyttämään kielen yhteydessä ”pakko”-sanaa. Itsekin voisin notkeuttaa huuleni suoltamaan kieltä, jota olen opiskellut sentään yli kymmenen vuotta.

Toisin kävi. Lapset kävivät kyllä useiden vuosien ajan koulua samassa rakennuksessa ruotsinkielisten kanssa Hinthaaran sivistyskeskuksessa, mutta en havainnut järjestelyn lähentäneen kieliryhmiä toisiinsa. No, voihan vika olla kielivastaisissa ja ennakkoluuloisissa lapsissani. Itse ponnistelin vuoden verran ruotsin keskusteluryhmässä, mutta nössö kun olen, puhuin kassaneideille ja bussikuskeille sitkeästi suomea.

Jos koulutuskuviot menevät kuten Norrbackin arvellaan ehdottavan, niin eiköhän saman tien lopeteta tuo puhe elävästä kaksikielisyydestä.

Ehkä voimme seuraavaksi sanoa jäähyväiset myös seudun omalle suomenkieliselle ammattikoulutuksen yksikölle. Ja kun vauhtiin on päästy, niin luovutaan nyt ihmeessä kaikesta muustakin seudun elinvoimaisuutta kasvattavasta toiminnasta. Esimerkiksi Kilpilahden teollisuusaluehan on jo pantu mielenkiinnolla merkille pääkaupunkiseudun metropoli-neuvottelupöydissä.

ULLA METHER
ulla.mether@lehtiyhtyma.fi

Kirjoittaja on Uusimaan toimittaja

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet