Kimmo Kajaste

Kielessä kulttuurin voima

Huonoon ja huolimattomaan kieleen ja kielen käyttöön törmää televisiossa ja lehdissä kohtuuttoman usein.

Puolikieliset ihmiset tuntuvat raportoivan maailmalta kotivastaanottimiimme puoliuutisia ja painotuotteissa muhii kielen köyhtyminen, rempseä käyttö ja pinnallistuminen.

Medialla on tiedonvälitys- ja sivistystehtävänsä ja vahtikoiranakin yhteiskunnassa toimiminen. Mutta medialla on myös aina ilmaisuumme ja sanomisen tapaamme vaikuttaessaan myös suuri vastuu.

Kielenhuoltoa ei pidä laiminlyödä. Jos subjekti on monikossa, niin on silloin verbikin.

Puhukaamme äidinkieltämme selkeästi ja ilmaiskaamme asiamme kirjoituksissa hyvällä äidinkielellä.

Kieli on kulttuurin ja identiteetin keskeinen elementti. Ei anneta kielemme rapistua.

Koti- ja ulkomaisten myllerrysten ahdistaessa meitä kaiken median voimin ja joka suunnalta voitaneen tänä Kalevalanpäivänä lisäksi toivoa, että oppisimme etsimään omasta kulttuuristamme ja uutisvirroista myös myönteisiä viestejä sosiaalisen median sanomisia ja tekstariviestejä myöten.

Kaikkeen vapauteen, myös sananvapauteen, kuuluu olennaisena vastuu.

Myönteisyyttä, positiivisuutta kaivataan myös äidinkielen käytössä.

Kulttuurissamme sanat ja sanataide ovat monessa mukana ja taustalla monen monituisessa luovuuden ilmentymässä.

Sanoin ja teoin, kaikin keinoin, on maassa edistettävä luovuuden eri ilmenemismuotoja. Kulttuuri on aina yksilön ja kansakunnan voimavara, yrittelijään ihmisen ja kansan mahdollisuus.

Riippumatta siitä mistä ilmansuunnasta suomalainen kulttuuri on virikkeitä saanut ja milloinkin ammentanut, on kansallisen kulttuurimme aina ollut erityispiirteistä.

Jatkuvassa muutoksessa oleva kokonaisuus on suomalainen ja se on ratkaisevaa oman kulttuurin säilyttämisessä.

Kulttuuri on uuden oivaltamista ja löytämistä, kädentaitoja ja itse tekemistä, luovuutta ja osaamista, vuorovaikutteisuutta ja elämyksiä, mutta myös kansakunnan suurten aatosten ja menneiden tekojen oivaltamista omassa yhteydessään. Kulttuuriin ja sen läsnäoloon liittyy myös vastuuta.

Työpöydälläni on pysyvästi Suomen perustuslain lisäksi YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.

Sen 27. artiklassa todetaan: ”Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.”

Kävin hiljan Suomen Kansallisteatterissa katsomassa ansiokkaan näytelmän ”Europaeus”.

David Emmanuel Daniel Europaeus oli kansanrunouden keräilijä, kielitieteilijä ja erityinen ihminen, joka kuoli köyhänä vuonna 1884. Hän kehitti ja keksi monia sanoja kieleemme. Esimerkiksi sanat eduskunta ja enemmistö ovat hänen luomiaan.

Historiaan eri tavoin tutustuessaan ja vanhoja kirjoja lukiessaan huomaa helposti kuinka kielemme elää ja kehittyy, uudistuu, saa uusia sanojakin.

Vaikka säveltaiteesta ja musiikista, kulttuurimme kaikista ulottuvuuksista kovasti pidän, niin kielemme muutoksista riippumatta väitän, että juuri suomen kieli sanoineen liittää kansan yhdeksi.

Äidinkielellä ajattelemme, hahmotamme maailmankuvaamme ja kulttuurimaisemaa. Äidinkielellä tunnemme.

Keskeisin identiteettimme tekijä on siis kieli, jonka varassa toimimme yhdessä ja jonka varassa luomme ja elämme suomalaista kulttuuria. Oman vahvan kulttuurisen identiteetin olemassa olo on myös erilaisuuden kunnioittamisen edellytys.

Monikulttuurisuus on hyvästä, mutta kansallisessa kulttuurissa on elinvoimamme.

Kirjoittaja on maakuntaneuvos ja myös entinen päätoimittaja.

Kimmo Kajaste

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet