LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Päivä, jolloin kätilöt hiljenivät

Radiossa Anssi Kela laulaa ”ilman sua jokainen päivä on tiistai”. Ajan kotiin Porvoon sairaalalta ja mietin, onko jokainen päivä ilman Porvoon synnytysosastoa tiistai. Sellainen tiistai, jona kätilötkin hiljenivät.

Yhteistoimintaneuvotteluiden alkaminen on täyttänyt sairaalan auditorion. Katselen salaa kätilöitä, kollegoitani, jotka ovat kuulemassa työnantajan suunnitelmaa synnytystoiminnan siirtämisestä Porvoosta Helsinkiin. Vakavilta kasvoilta paistaa huoli ja epätietoisuus; piirteet, joita niillä ei useinkaan näe. Kätilöä ei kylmää, vaikka taivas tippuisi niskaan. Kätilön pokerinaama pitää, vaikka tilanne olisi kuinka tiukka ja silloinkin irtoaa rohkaiseva hymy: ”ei hätää, hyvin menee. Jaksa vielä vähän, kohta tämä on ohi.” Kohta tämä todellakin on ohi.

Kätilöä ei kylmää, vaikka taivas tippuisi niskaan.

Mieleeni nousee ensimmäinen hoitamani synnytys tässä sairaalassa. Uudella elämällä oli niin kiire maailmaan, että meinasi tulla parkkipaikalle. Juostessani äidin luo perässäni yritti pysyä kätilöopiskelija, joka oli seuraamassa ensimmäistä synnytystään urallaan. Muisto hymyilyttää, mutta samassa palaan nykyhetkeen tajuten, että jatkossa yhtä kiireinen uusi kansalainen näkee päivänvalon Toyotan takapenkillä. Enää ei hymyilytä. Yritän keskittyä esitykseen.

Missä ovat ne naisvastaisuuden kapellimestarit?

Hoitotyön ylin johto Helsingistä on paikalla. Huomaan ajattelevani, miksi nämä kolme naista joutuvat seisomaan edessämme kohdaten hätämme ja kysymyksemme vaikka he eivät ole tehneet näitä keskittämispäätöksiä. Missä ovat he, jotka ovat vastuussa tästä? Missä ovat ne hallituksen miehet, jotka ajavat päätös päätökseltä ja leikkaus leikkaukselta meidät naiset taantumuksellisuuden tilaan? Missä ovat ne naisvastaisuuden kapellimestarit?

Osa heistä toimii Suomen hallituksessa, osa ministeriön korkeina virkamiehinä. Keuhkosairauksien erikoislääkäristä tuli sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos, joka ihmetteli meitä naisia taannoin Kainuun Sanomissa, että ”jos suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 1,8 lasta eli tekee alle kaksi matkaa läheiseen isompaan kaupunkiin, jossa muutenkin käydään ehkä talvitakki ostamassa, onko se niin iso asia?”.

Tilaisuus on ohi ja sinne ne jäävät, upeat kollegat, hoitamaan synnytyksiä. Olen heistä niin ylpeä. Ammattilainen jatkaa tällaisenakin päivänä sitä työtä, mikä on enemmän kuin ammatti.

Millariikka Rytkönen

puheenjohtaja

Suomen Kätilöliitto – Finlands Barnmorskeförbund ry

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet