LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Porvoon uusi K-Citymarket ei ole viimeinen dinosaurus

Taidetehtaan rantakorttelien tulevaisuus on herättänyt laajasti keskustelua. Iloksemme Porvoon kaupunkikehityslautakunta puolsi selvin äänin Taidetehtaan alueen uusia tarkennettuja kaavasuunnitelmia ja asetti kaavaehdotuksen kaupunkilaisten nähtäville.

Nyt esillä olevaa suunnitelmaa on päivitetty kaupunkilaisten palautteiden ja muistutusten perusteella, ja se on visualisoitu ammattimaisesti.

Suunnitelmat herättävät luonnollisesti myös kritiikkiä, joten on aiheellista selventää joitain kysymyksiä herättäneitä asioita.

Suunnitelma on tehty kunnioittaen alueen maisemaa, arkkitehtuuria ja naapurustoa.

Huolta on herättänyt K-Citymarketin sopiminen Porvoon arvokkaaseen kansallismaisemaan.

Keskeneräisen Taidetehtaan alueen valmistumiselle on kuitenkin hyvät edellytykset ja suunnitelma on tehty kunnioittaen alueen maisemaa, arkkitehtuuria ja naapurustoa.

Suunnitelmissamme on rakentaa Porvoon Taidetehtaan naapuriin uuden ajan K-Citymarket.

Kyseessä ei ole laatikkomainen peltomarketti – tuo vanhan ajan ”dinosaurus”, johon julkisuudessakin on viitattu. Tulevan K-Citymarketin pinta-ala olisi 7 000 neliötä, mikä on tuhat neliötä vähemmän kuin nykyisessä K-Citymarketissa.

Vertailun vuoksi: Helsingin Kannelmäen Kaaren Prismassa neliötä on noin 24 000.

Kyseessä on ihmisen kokoinen kauppa, jossa palvelut ja valikoima räätälöidään juuri porvoolaisen asiakaskunnan tarpeisiin.

Suunnitelmissa on uuden ajan laadukas K-Citymarket, jossa panostetaan paikkakunnan parhaaseen liha-, kala-, hedelmä-, vihannes- ja leipävalikoimaan, arkea helpottaviin palveluihin ja sellaisiin käyttötavaroihin, joita Porvoon seutukunnan asiakkaamme haluavat ostaa ruokaostosten yhteydessä.

Tällaisia ovat esimerkiksi kauneustuotteet ja jalkineet.

Monia mietityttää Taidetehtaan alueen liikennejärjestelyt ja parkkipaikkojen määrä. Nykyisessä K-Citymarketissa parkkipaikkoja on 65, mikä on aivan liian vähän.

Tulevaisuudessa pysäköintihalli sijoittuisi hotelli- ja myymälärakennuksen kellarikerrokseen ja alueen yhteisessä käytössä olisi yli 400 autopaikkaa.

Myös Porvoon kaupungin selvityksen mukaan liikennesimulaatiot osoittavat, että Kokonniementien varrelle voidaan sijoittaa suunnitellun kokoinen päivittäistavarakauppa.

Entä mitä tapahtuu Porvoon ydinkeskustalle? Nykyisen kiinteistön alakertaan on suunnitelmissa iso K-supermarket ja yläkertaan tehdään tiloja erikoiskaupan käyttöön. Näin saadaan vetovoimainen, elävä ja toimiva kauppakokonaisuus myös ydinkeskustaan, vain 900 metrin päähän Taidetehtaan alueesta.

Tarkoituksemme ei ole pilata Porvoon ainutlaatuista miljöötä tai näivettää nykyistä keskustaa. Emme ole toteuttamassa viimeistä dinosaurusta vaan uudenlaista, ihmisen kokoista K-Citymarketia olemassa olevaan kaupunkiympäristöön.

Näemme, että alueen erityislaatuisuuden huomioiva Taidetehtaan K-Citymarket tuo tärkeän lisän Porvoon palveluihin. Yhdessä uuden hotellin kanssa Taidetehtaan alueesta saadaan entistä vetovoimaisempi niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille.

Antti Palomäki

Aluejohtaja, Etelä-Suomi

Kesko

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet