LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Uusimaa-lehden jakelumuutoksesta

Viime perjantaina (16.12.) sain kirjeen jossa Uusimaa ilmoitti lehden siirtyvän päiväjakeluun 21.12.

Kirjeessä vedottiin Postin jakelussa tapahtuviin muutoksiin, mutta enhän minä ole lehteä Postilta tilannut vaan Etelä-Suomen Media Oy:ltä.

Tilausehdoissa mainitaan kohdassa Vastuu sanomalehden toimittamisesta ja painojäljestä "Sanomalehti pyritään päälevikkialueella jakamaan ilmestymispäivinä pääsääntöisesti klo 6.30 mennessä"

Onko Askola kenties poistunut päälevikkialueelta?

Jakelumuutokset käsittääkseni koskevat kaikkia varhaisjakelussa olevia lehtiä muun muassa HS ja ESS.

Mielestäni aivan turha mennä Postin selän taakse ja vedota heidän jakelujärjestelyihin, sillä Posti ole ainoa jakeluorganisaatio.

Naapurikunnassa sanomalehtien varhaisjakelun hoitaa Earlybird.

Ali Felin

Askola

Etelä-Suomen Media Oy ostaa sanomalehtien jakelupalvelut jakeluyhtiöiltä, joita on kullakin lehtien ilmestymisalueilla vain yksi. Kilpailutus ei siis ole ratkaisu ongelmaan.

Uudenmaan alueella Posti on ainoa varhaisjakelua harjoittava toimija, jolta palvelun voi ostaa muutamaa pienempää aluetta lukuun ottamatta, kuten Mäntsälä, Karkkila ja Nummi-Pusula.

Toistaiseksi olemme onnistuneet säilyttämään Postin järjestämän varhaisjakelun kaikkialla Uudenmaan alueella, mutta vuoden 2016 keväällä alkaneissa neuvotteluissa Posti on ilmoittanut supistavansa jakelualuetta.

Syynä supistukselle ovat jaettavien lehtien määrä ja siitä seuranneen kustannusten nousupaineet.

Etelä-Suomen Media yhdessä muiden kustantajien kanssa ei siinä tilanteessa ollut valmis hyväksymään merkittävää jakeluhinnan korotusta.

Uusimaa ei ollut valmis karsimaan ilmestymispäiviään.

Korotus olisi siirretty tilaajien tilaushinnassa maksettavaksi.

Sanomalehti Uusimaa ei myöskään ollut valmis karsimaan ilmestymispäiviään, vaan haluaa lisätä entisestään uutisointia verkkopalvelussa, joka ei ole riippuvainen Postin jakeluverkon haasteista.

Uusimaalla on ylivoimaisesti eniten kotitalouksia Itä-Uudellamaalla päivittäisinä lukijoinaan, joten on erittäin tärkeää pitää kiinni paperisen lehden laadusta ja jakelusta, mutta muiden toimijoiden vetäytyessä, ei jäljelle jäävillä ole mahdollista kustantaa yksin jakeluverkon kustannuksia.

Petri Numminen

Etelä-Suomen Media Oy

markkinointi- ja palvelujohtaja

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet