Mika LaurilaKirjoittaja on porvoolainen opettaja ja mediayrittäjä.

Pyhää ystävänhäivää

Edesmennyt brittinäyttelijä Christopher Lee palveli toisessa maailmansodassa hävittäjälentäjänä. Moni uteli Leeltä, mitä tehtäviä hän tuolloin suoritti. Lee kysyi kuiskaten uteliaalta:

– Osaatko pitää salaisuuden?

– Totta kai, toinen supisi takaisin.

– Niin minäkin, vastasi Lee ja vaikeni.

Luotettava. Hyvän ihmisen huippuominaisuuksia on olla luotettava.

Suomalaiset ovat luottavaista kansaa. Vuoden sisällä on uutisoitu, että suomalaisista 96 prosenttia luottaa poliisiin – se on kyseisen lajin MM-tulos. Myös uutisiin Suomessa uskotaan enemmän kuin missään muualla, ja tieteeseen uutisiakin enemmän.

Upeinta on kuitenkin se, että Suomi on kärkimaa, kun mitataan luottamusta kanssaihmisiin. Autoilija pysähtyy punaisiin valoihin. Kuntosalin eteisessä kiiltävät niin huippulenkkarit kuin mokkasaappaatkin – ”omalla vastuulla” kuten kenkätelineessä oleva kyltti kertoo.

Kehitysteoreetikko Erik H. Eriksonin mukaan luottamus syntyy ihmiseen jo alle vuoden iässä. Toivo itää Eriksonin mukaan vain taimelle, joka oppii luottamaan.

Politiikan tai järjestömaailman demokratiassa luottamus tarkoittaa toivon ja riskin lisäksi valtaa. ”Kiitos luottamuksesta”, lausuu läpimennyt ehdokas.

Luottamus ja naiivius synnyttävät myös huijarin markkinat. Netin luolastossa hyväuskoisia saalistavat niin Auervaarat kuin globaalisti rahaa kerjäävät kenialaiskeksijät ja kiinalaiskirurgit.

Myös muinaiset Soneran UMTS-kaupat synnyttävät jälkiviisasta ähäkutti-kutinaa siitä, kuinka hyväuskoisia me olemmekaan.

Valvontakamerat kotitalon terassilla ja auton kojelaudassa, tuplalukot polkupyörässä ja kasvava määrä yhä pidempiä salasanoja kertovat myös luterilaisten luottotietojen olevan koetuksella. Menestysyhteiskunnassa viekkaasta ketusta on tehty houkuttelevampi vaihtoehto kuin lempeästä lampaasta. Luota itseesi ja vain itseesi, on 2000-luvun mantra.

Mutta ystäviinsä suomalainen luottaa aina. Hauraskin ystävyys on suomalaiselle pyhä. Kaveri on syvempi juttu kuin puolituttu, mutta paljon kevyempi kuin olla ystäväksi kehuttu.

Erikoista, että ihmisistä puhutaan enemmän kiusaajina ja uhreina kuin ystävinä. Se on suorastaan älytöntä.

Mika Laurila

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet