Kallisarvoinen ruokamme

Muutamien poliitikkojen kannanotot maataloustukiin ja hiljattain julkaistu kirja nimeltään Kallis ruokakassi ovat taas lisänneet keskustelua ruoantuotannon tukemisen tarpeellisuudesta.

Radiohaastattelussa muutama viikko sitten tuli selväksi, että kirjan kirjoittajan mielestä suomalainen ruoka on liian kallista ja että vuosi sitten traktorimarssilla mieltään osoittaneet maanviljelijät hyötyvät tästä eniten.

Tunnustan, ettei minulla ole aikomustakaan lukea koko kirjaa tai uhrata aikaani uusliberalistisiin kirjoituksiin siitä, miten maataloustuet vääristävät markkinoita.

Itse keskusteluun ruoan kalleudesta, viranomaisvalvonnasta ja tuista minulla kuitenkin on sanottavaa.

Olen ylpeä siitä, että olen saanut viettää lapsuuteni kesiä isovanhempieni ja myöhemmin enoni jatkamalla lypsykarjatilalla.

Agronomin arvonimeä varten olin yhden kasvukauden verran töissä maatalouden ammattilaisia kouluttavalla tilalla Pohjois-Pohjanmaalla.

Yliopisto-opintoni ovat keskittyneet laaja-alaisesti alkutuotantoon. Olen nähnyt läheltä ja monesta kulmasta, mitä maatilallisen elämä käytännössä on sekä elänyt sitä hieman itsekin.

Jostain syystä ”ahne” ei ole se sana, millä maatalouden tuottajia kuvaisin. Käyttäisin ennemminkin sanoja ahkera, vähään tyytyvä ja jatkuvaan parantamiseen pyrkivä.

Maailmassa ei ole montaa maata, missä voi syödä kananmunia ilman pelkoa salmonellasta, missä sialla on saparo ja lehmillä korvanumeroiden lisäksi nimet.

Omien tutkimusteni mukaan vaikuttaa siltä, että ympäristötuki ja byrokratian luomat ”lomakepyykkinarut” voivat suojata meitä ilmastonmuutoksen jälkeen suurimmalta ja moninkertaisesti byrokratiaa kalliimmalta uhalta, nimittäin antibioottiresistenssiltä.

Nämä seikat saattavat selittää ruoan hintaa. Onko ruokamme siis myös liian turvallista?

Jos keskituloisen ruokakassiin menee 13 prosenttia käteen jäävästä palkasta, onko se suurempi vai pienempi ongelma kuin se, että pienituloisen tuloista yli puolet menee asumiseen? Kehottaisinkin kaikkia ruokaa syöviä ihmisiä välttämään hämääntymistä: Herrojen vanha kikka on, että laitetaan sorretut tappelemaan keskenään.

Johanna Muurinen

Kirjoittaja on porvoolainen väitöskirjatutkija ja osuuskunta Lilithin jäsen.