Uudenmaan TE-toimisto

LohjaExpo yhdistää tekijät ja työpaikat 5.10.2017

Sipponen tutustui LohjaExpon tiloihin sporttikeskus Tennarissa keskiviikkona.

Aino Hela

LohjaExpo valtaa 5.10.2017 Sporttikeskus Tennarin Lohjalla. Yritys- ja rekrytointitapahtuma toteutetaan  Uudenmaan TE-toimiston, Lohjan kaupungin ja Novago Yrityskeskus Oy:n yhteistyönä. Tapahtumassa yritysten on mahdollisuus verkostoitua keskenään ja työnhakijoilla on tilaisuus tutustua alueen työnantajiin.

 Yritysten ilmoittautuminen on nyt käynnissä ja tavoitteena on saada tapahtumaan mukaan noin 50-60 työnantajaa. Lisäksi Uudenmaan TE-toimisto kutsuu paikalle noin tuhat työnhakijaa. Tapahtuma jakautuu kahtia siten, että aamupäivästä klo 10 lähtien yritykset voivat verkostoitua keskenään ja klo 12 ovet avataan myös työnhakijoille. Luksian opiskelijoiden on tarkoitus lähettää paikan päältä videokuvaa verkkoon koko päivän ajan.

Asiantuntija Virpi Sipponen Uudenmaan TE-toimistosta vastaa tapahtuman blogista ja on kevään mittaan osallistunut tapahtuman suunnittelukokouksiin.

”LohjaExpon suunnittelu on edennyt hyvin, alun pitäen tapahtuman suunnittelu aloitettiin jo vuoden vaihteessa. Tämä on Lohjalle iso tapahtuma ja tässä laajuudessa emme ole tällaista aiemmin toteuttaneet, vaikka rekrymessuja olemmekin järjestäneet”, Sipponen kertoo.

”Tapahtumaa markkinoidaan ensisijaisesti lohjalaisille yrityksille, mutta toki koko Länsi-Uusimaan alueelta ovat kaikki yritykset tervetulleita”, Sipponen korostaa.

Tapahtuma on niin yrityksille kuin työnhakijoillekin maksuton ja kaikille avoin.  Jos tapahtuma sujuu hyvin, saattaa siitä muodostua tekijöilleen jokavuotinen voimanponnistus.

LohjaExpossa työnhakijat voivat tavata työnantajia kasvotusten. Mukaan tapahtumaan kannattaa ottaa kopioita ansioluettelostaan ja avoimia hakemuksia, joita antaa yritysten edustajille.

TE-toimiston piste antaa tapahtumassa ammatinvalinnan ohjausta. Mukana menossa ovat ammatinvalintapsykologi ja psykologiharjoittelija ammatinvaihtajia varten ja lisäksi pisteellä voi tehdä verkossa lyhyitä ammatinvalintatestejä. TE-toimiston paikalla olevat asiantuntijat myös neuvovat työnhakijoita hyvän ansioluettelon ja hakemuksen tekemiseen.

LohjaExpon suunnittelut ovat Sipposen mukaan hyvässä vauhdissa ja työryhmä tutustui Sporttikeskus Tennarin tiloihin tällä viikolla.

”Tervetuloa mukaan LohjaExpoon! Toivottavasti mahdollisimman moni työllistyy tapahtuman ansiosta”, Sipponen summaa.

 

Teksti: Aino Hela

Uudenmaan TE-toimisto, viestintä

www.te-palvelut.fi/uusimaa  |

Facebook: Uudenmaan TE-toimisto

Twitter: Työkkärin Molly-täti  ja EGR Uusimaa

Uudenmaan TE-toimisto

Aikaisempia kirjoituksia

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) on työn, työelämän, yrittäjyyden ja koulutuksen asiantuntija. Palvelemme kaikkea Uudenmaan alueen työnhakijoita, yrityksiä ja yrittäjiä.

Työ- ja elinkeinotoimistosta saat henkilökohtaista palvelua työnhaussasi sekä tietoa työmarkkinoista, koulutuksesta, ammateista, yrittäjyydestä ja työttömyysaikaisista etuuksista. Palvelumme ulottuvat omatoimisesti käytettävistä verkkopalveluista (www.te-palvelut.fi) henkilökohtaisiin palveluihin.

Uusimmat mielipiteet