Kirotut raketit!

Lapsuuteni uudenvuodenaatot olivat jännitystä täynnä. Rivitalomme asukkaat kokoontuivat sovittuna aikana kalliolle ja laukoivat raketteja taivaalle yhteiseksi iloksi.

Joskus teinipojat ampuivat Ufo-raketteja, jotka sinkoilivat sinne tänne. Piilouduin isäni taakse. Pelottavaa ja lumoavaa.

Pam pam, rätätätä.

Siihen positiiviset rakettimuistot loppuvatkin. Sen jälkeen olen viettänyt lähes jokaisen uudenvuodenaaton lohdutellen. Ensin perheeni kultaistanoutajaa ja aikuisena omaa rakettikammoista koiraani.

Eräänä uutenavuotena osallistuimme juhliin uuden poikaystäväni kanssa. Kun muut lähtivät katsomaan raketteja skumppapullot kädessä heiluen, me istuimme 35-kiloinen säikkyilijä sylissä ja vaihdoimme uudenvuodensuudelmat karvainen pää välissämme poukkoillen.

Siitä lähtien käytimme kaikki keinot selvitäksemme vuoden vaihtumisista. Pitkä lenkki päivällä, verhot kiinni illalla, radio päälle ja pistorasiaan kytkettävä feromonivekotin, jonka tarkoitus on tyynnyttää koiraa. Turhaan.

Pam pam, rätätätä.

Jo päivällä jossain paukahti, koira ei suostunut ulos, joi valtaisasti vettä hätäänsä ja suoritti hätänsä lattialle. Olimme kirjaimellisesti lirissä. Kerran ajoimme yli viisi tuntia mökille ulkosaaristoon paukkuja pakoon. Mökkinaapurilla oli raketteja.

Esikoisen synnyttyä lohdutin koiraa ja vauvaa ja katsoin ikkunasta, kun rusakko sinkoili hätäpäissään pihalta toiselle. Mietin, mitä iloista on ilotulituksissa.

Koirasta jätti aika, tilalle tuli kanala. Lapset pärjäsivät räiskeen keskellä, mutta kanalassa vallitsi kanapaliikki.

Miksei ilotulituksista voitaisi luopua? Useat ruotsalaiskunnat ovat tarjonneet rätinän sijasta ilovalottelua laserein, jotka eivät säikytä eläimiä eivätkä aiheuta päästöjä. Uudenvuoden rakettien paukuttelun hiukkaspäästöt vastaavat noin 15 prosenttia liikenteen koko vuoden hiukkaspäästöistä. Oma ongelmansa ovat rakettien raskasmetallit, jotka laskeutuvat maaperään ja vesistöihin.

Koska suomalaiset pitävät paukutteluoikeudestaan kiinni, päätin silti yrittää tänä vuonna ihailla raketteja.

Illalla lapset kurkkivat ikkunoista valoshow´ta ja kävivät nukkumaan. Me aikuiset nautimme kuohuvaa ja tiirailimme raketteja. Ei yhtään rauhoiteltavaa tai lohduteltavaa. Vihdoinkin!

Kunnes.

– Äiti, mua pelottaa, kun joka puolella paukkuu.

Merja Forsman

Kirjoittaja on porvoolainen toimittaja, KTM ja Luomutsi-bloggari.