Tanner

Tutustuin Lasse Lehtiseen ensimmäisen kansanedustajakauteni aikana 1980-luvun alussa. Jo silloin Lehtinen viittasi Väinö Tanneriin eräänä hänen oppi-isistään. Siinä hän on nyt räjäyttänyt pankin julkaisemallaan järkälemäisellä Tanner elämäkerrallaan.

Väinö Tanner syntyi vuonna 1881 rautatieläisperheeseen Turussa. Hänen tutustumisensa Saksan osuustoimintaliikkeeseen ja sosialidemokraattiseen aatteeseen, sen bernsteinilaiseen eli maltilliseen suuntaukseen, olivat ratkaisevia hänen elämän uralleen. Turun Vähäväkisten Osuuskaupan kaupanhoitajana hän otti ensimmäiset askeleensa osuuskauppaliikkeessä, joka johti menestyksekkääseen toimitusjohtajuuteen Elannossa. Sillä tiellä hän myös teki vaikuttavan uran kansainvälisessä osuustoimintaliikkeessä päätyen sen pitkäaikaiseksi presidentiksi.

Ensimmäiseen SDP:n edustajakokoukseen hän osallistui jo 1904 mistä seurasi ainutlaatuisen pitkäaikainen ja vaikuttava ura puolueen puheenjohtajana, kansanedustajana, pää- ja ulkoministerinä sekä muun muassa Suomen itsenäisyysneuvotteluryhmän jäsenenä. Kun Suomi ajautui sisällissotaan, Tanner vetäytyi maatilalleen politiikasta sivuun. 1920- ja 1930-luvuilla Tanner toimi määrätietoisesti oikeistoaktivismia vastaan erityisesti Lapuan liikkeen taltuttamiseksi. Talvisodan syttyessä Tanner oli ulkoministerinä. Hän ei voinut kuvitella että Neuvostoliitto ilman minkäänlaista provokaatiota hyökkäisi Suomeen. Siinä yhteydessä hänen vaimonsa Linda lausui luonnehdinnan miehestään kuten vain vaimot osaavat. ’Meidän Väinö tietää kaiken menneisyydestä ja nykyisyydestä, mutta ei tulevaisuudesta, koska hänellä ei ole mielikuvitusta’.

Johtavana demarina jatkosodan hallituksessa Tanner sai Neuvostoliiton pysyvän vihan niskaansa. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä hänet tuomittiin viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen. Poliittisluonteinen tuomio katkeroitti hänet syvästi. Myös hänen suhteensa Urho Kekkoseen riitaantui pysyvästi.

1940- ja 1950-luvuilla Väinö Tanner pyrki hakemaan poliittista hyvitystä vankeustuomiostaan ja osallistui demareiden sisäisiin kahinoihin muun muassa puolueen puheenjohtajana vuoteen 1963. Väinö Tanner oli SDP:n 1900-luvun varsinainen tervaskanto sekä hyvässä että pahassa. Ehkä mielikuvituksen puute ja katkeruus johtivat hänet jatkamaan politiikassa kauan sen jälkeenkin kun olisi ollut parempaa astua sivuun. Tämän kaiken Lasse Lehtinen kuvaa ihailtavalla tasapuolisuudella.

Kaj Bärlund

Kirjoittaja on ministeri.