Uudenmaan TE-toimisto

Ukkonen: Aktiivimallin aiheuttamaan lisäkysyntään on varauduttu Uudenmaan TE-toimistossa

Uudenmaan TE-toimiston johtajan Jarmo Ukkosen tervehdys uusimmassa uutiskirjeessämme.

Aino Hela

Aktiivimallin aiheuttamaan lisäkysyntään on varauduttu Uudenmaan TE-toimistossa, ja meillä on muuta maata helpompikin vastata aktiivimallin vaatimuksiin. Uudellamaalla volyymit ovat isot: noin 33 000 asiakasta on parhaillaan erilaisissa TE-palveluissa ja avoimia työpaikkoja on kuukausittain vajaat 20 000. Pelkästään tammikuussa käynnistyy lähes 200 henkilölle erityyppistä valmennusta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kevään paikat alkavat uhkaavasti täyttymään, ja valmennuksia onkin siirretty syksyltä keväälle. Kevät näyttää, minkälaisia valmennuksia ja työvoimakoulutuksia joudutaan hankkimaan lisää ja kuinka paljon. Palveluissa pitää kuitenkin olla punainen lanka: niiden täytyy rakentaa asiakkaan polkua työmarkkinoille, joita sitten tuetaan esimerkiksi erilaisilla valmennuksilla tai palkkatuella. Työllisyysmäärärahoissa tilanne on tällä hetkellä äärimmäisen hyvä ja pystymme hyvin rahoittamaan erilaisia kokeiluja ja myöntämään palkkatukea.

Työttömällä työnhakijalla on velvoite näyttää oma aktiivisuutensa 65 päivän aikana, mikä koskee tasapuolisesti kaikkia työttömiä. Aktiivimallin tuominen kerralla ja yhdellä rysäyksellä kaikille työnhakijaryhmille saattaa tuoda pulmia. Työttömissä on hyvin erilaisia ryhmiä, niin pitkäaikaistyöttömiä, vajaakuntoisia, nuoria, ammattikoulutettuja kuin korkeakoulutettujakin. Pyrimme hakemaan palveluillamme asiakkaille oikeaa polkua, tarvittaessa välivaiheineen, kohti työtä. Tavoitteena ei missään nimessä ole se, että asiakkaalle saadaan vain aktiivisuuden minimivaatimus täyteen, jotta maksimoidaan työttömyysturvan jatkuminen. Tavoittelemme aina pitkäkestoisempaa ratkaisua.

Aktiivimallia vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti lain voimaantulon jälkeen yli 100 000 nimeä, ja julkisuudessa moni taho on sitä rusikoinut. Se kertoo ehkä siitä, että aktiivimallin valmistelussa ja sen julkisuuteen tuomisessa on ollut ongelmia. Aktiivimalliin esimerkkiä on otettu Tanskasta, ja malli on sitten tuotu sovellettuna suoraan Suomen oloihin. Tanskassa kuitenkin yhtä työvoimapalvelujen työntekijää kohden on vain reilut kymmenen asiakasta kun taas Suomessa kuljetaan 150 asiakkaan tienoilla. Nyt aktiivimalli näyttää monen silmiin kyykyttämiseltä, vaikka tarkoitus on hyvä, eli saada ihmisiä työmarkkinoille. Sosiaali- ja terveysministeriön aktiivimallin lisäksi myös Työ- ja elinkeinoministeriö suunnittelee aktiivisen työnhaun mallia - joka vaatisi työnhakijaa hakemaan yhtä paikkaa joka viikkoa kohtaan. Tähänkin suhtaudutaan jo valmiiksi valitettavan negatiivisesti. Näiden kahden uudistuksen jonkinlainen yhteensovittaminen olisi kuitenkin järkevää. Uudistusten pitäisi käynnistyä myös porrastetusti, eikä kertarysäyksenä kaikille, kuten nyt.

En oikein usko, että koko lakia kumotaan. Todennäköisesti sitä palautteiden perusteella viilataan toimivampaan suuntaan. Iso yhteiskunnallinen keskustelu lienee tulossa esimerkiksi aktiivimalliin liittyvästä talkootyöstä. Vapaaehtoistyö kun saattaa olla ponnahduslauta palkkatyöhönkin. Muutenkin pitäisi pohtia laajemminkin erilaisia muita aktiivisuuden muotoja nykyisten lisäksi, kuten esimerkiksi aktiivisuutta työnhaussa. Meillä on paljon asiakkaita, jotka todisteellisesti hakevat erittäin aktiivisesti töitä - eikö se jos mikä ole aktiivisuutta?

---

Katso myös lyhyt videouutinen, jossa johtaja Jarmo Ukkonen puhuu aktiivimallin muassaan tuomasta työmäärän lisääntymisestä TE-palveluissa.

---

Tämä juttu on ilmestynyt aikaisemmin uutiskirjeessämme. Uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi. Tilaa Uudenmaan TE-toimiston uutiskirje tästä linkistä.

 

Uudenmaan TE-toimisto, viestintä

www.te-palvelut.fi/uusimaa  |

Facebook: Uudenmaan TE-palvelut

Twitter: Uudenmaan TEpalvelut  ja EGR Uusimaa

Uudenmaan TE-toimisto

Aikaisempia kirjoituksia

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) on työn, työelämän, yrittäjyyden ja koulutuksen asiantuntija. Palvelemme kaikkea Uudenmaan alueen työnhakijoita, yrityksiä ja yrittäjiä.

Työ- ja elinkeinotoimistosta saat henkilökohtaista palvelua työnhaussasi sekä tietoa työmarkkinoista, koulutuksesta, ammateista, yrittäjyydestä ja työttömyysaikaisista etuuksista. Palvelumme ulottuvat omatoimisesti käytettävistä verkkopalveluista (www.te-palvelut.fi) henkilökohtaisiin palveluihin.

Uusimmat mielipiteet