Roosa Hakkarainen

Lähtemisestä

Olen muuttanut viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä kymmenen kertaa. Viime kesäni vietin seitsemän miljoonan ihmisen metropolissa, tämän kesän muutaman kymmenen tuhannen asukkaan Porvoossa. Olen oppinut luopumaan turhasta tavarasta ja olemaan tehokkaampi pakkaaja. Olen myös tottunut siihen, että vaikka kaikki tavarat mahtuisivat yhteen kassiin, jokin on aina hukassa. Vaikka lähtemisestä on tullut rutiininomaista, olen aina pakannut tavarani sekalaisin tuntemuksin.

 

Joskus olen tiennyt lähdön lähestyvän, vaikka en olisi millään halunnut mennä. Niin kuin Vesta, yksi tämän hetken suosikkiartisteistani lauloi, reppu on vaaninut eteisessä. Silloin minua on yleensä lohduttanut se, ettei mikään ole lopullista ellei niin halua. Kannan mukanani lämmintä ja selittämätöntä tunnetta, että tänne voin vielä palata kun hetki on oikea.

 

Olen myös ollut kuukausien mittaisia ajanjaksoja välitilassa, jossa olen saapunut jostain ja jo matkalla kohti tulevaa. Siinä hetkessä sitä vain nukkuu, syö ja suorittaa askareitaan, mutta ei tunne olevansa kotona. Kaikesta huolimatta on näilläkin paikoilla ollut oma merkityksensä hektisen elämän nivelkohtina.

 

Toiset paikat taas ovat aina koteja. Lähtiessäni lapsuudenkodista tai kesämökin rannasta tiedän, että asiat ovat turvallisesti samalla tolalla ensi vierailullakin. Sama pätee myös ystävien jälleennäkemisiin - silloin paikalla tai kuluneella ajalla ei oikeastaan ole merkitystä.

 

Usein olen odottanut lähtöä kuin kuuta nousevaa. Silloin minut on vallannut niin ihmeellinen innostus tuntemattomasta tulevaisuudesta, etten ole ennättänyt pysähtymään ja pohtimaan, mistä oikein olen lähdössä. Myöhemmin isäni joskus tokaisema lausahdus ’’jos on joka paikassa, ei ole yhtään missään’’ on kummitellut päässäni.

 

Porvoossa jään kaipaamaan kapeita mukulakivikatuja, ja sitä, ettei uimarannalle, tai onneksi mihinkään muuallekaan, tarvitse matkustaa yli tuntia ruuhkaisessa metrossa. Mieleeni jäävät myös ammattitaitoiset ja tsemppaavat työkaverit, joilta opin paljon. Jäätelöt ja viinilasit uusien kavereiden kanssa kesähelteillä jokirannassa lämmittävät varmasti vielä kylmän ja kalsean talvenkin tullen. Jos sitä lähtemisen sijaan jäisikin paikalleen hetkeksi.

Kirjoittaja oli Uusimaan kesätoimittaja.

Roosa Hakkarainen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet