Marko EnbergKirjoittaja on Uusimaan päätoimittaja.

Pääkirjoitus: Hotellilla ratkaiseva rooli Länsirannalla

Länsirannalle Taidetehtaan viereen suunniteltu K-Citymarketin, hotellin ja asuntojen muodostama kokonaisuus sai mutkia matkaansa. Hankkeen toteuttaja Rakennusyhtiö Hartela haluaa vetäytyä hankkeesta, jonka kokonaisarvoksi on arvioitu 85–100 miljoonaa euroa.

Niin Porvoon kaupunki, Hartela kuin Keskokin olivat varovaisia lausunnoissaan (UM 8.6.). Kukaan ei halunnut vahvistaa Hartelan mahdollista lähtöä.

”Hartela edistää hanketta edelleen reunaehtojen mukaan”, yhtiöstä kerrottiin.

Hartela ei ole toimittanut kaupungille mitään hanketta eteenpäin vieviä asiakirjoja sen jälkeen, kun asemakaava sai korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä lainvoiman tammikuussa.

Tuohon asemakaavaan kirjattiin ehdoksi hotellin rakentaminen kohteeseen. Se saattaa nyt olla ratkaiseva merkintä koko projektin kannalta.

Kesko haluaa K-Citymarketin Länsirannalle ja asuntokaupasta hanke tuskin jää kiinni. Niinpä vaikuttaa vahvasti siltä, että 85-120 huoneen hotellille ei ole löytynyt toimijaa.

Kaupungin kannalta tilanne on kiperä. Hotellin poistaminen kaavasta vaatisi pahimmillaan vuosien prosessin. Ja hotellin kera hanke on vastatuulessa. Ja jos Hartela tosiaan vetäytyy hankkeesta kokonaan, on ilmassa todella paljon kysymysmerkkejä. Hartela voitti 2000-luvun alussa tarjouskilpailun ja on siksi päässyt rakentamaan Länsirannan aluetta.

Marko Enberg

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet