LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Länsirannasta liikkuvat väärät tiedot vs. faktat

Kaipaan Länsirannasta oikeisiin tietoihin perustuvaa keskustelua ja erilaisia mielipiteitä faktojen pohjalta. Julkisuudessa leviää tällä hetkellä paljon väärää tietoa.

1. Alueelle tulisi uusi tie Voittajantieltä Kokonniementielle eli Helbergin hallin takaa. Aleksanterinkaari ei olisi jatkossa ainut reitti Tolkkistentielle.

2. Joen rantaan ei ole tulossa pysäköintialueita. Hotellin, kaupan ja uusien asuntojen pysäköinti tulisi maanalle parkkihalliin.

3. Rakennus ei sijoittuisi rantaan tai kansalliseen kaupunkipuistoon. On oleellista, että Kokonniementien rannan puoli on virkistysaluetta ja maisemat joelta vanhaan kaupunkiin kirkolle saakka avautuvat vapaasti. Kävely joenvartta pitkin vanhan kaupungin tykiltä Kokoniemen kärkeen saakka "jokipuistoa" pitkin onnistuisi jatkossakin. Vastaavasti joen toisella puolella on väljää ranta-aluetta ja rantaravintoloita, kun talot alkavat Jokikadun toiselta puolella.

4. Torin seutu ei tyhjenisi lisää uuden hotellin ja kaupan takia. Nykyinen cittarikiinteistö remontoitaisiin ja siinä pysyisi ruokakauppa sekä tulisi uutta myymälätilaa yläkertaan.

5. Hotelli ei ole optio. Hotelli rakentuisi heti. Uskon, että uusi hotelli toisi keskustaan lisää yöpyviä turisteja päivämatkailijoiden sijaan. Keskustan majoituspaikkojen vähäisyys johtaa nyt myös siihen, että porvoolaisiin firmoihin työmatkalle saapuvat majoittuvat usein Helsinkiin. Kaupan palveluiden lisääntyminen puolestaan aikaansaisi uutta kilpailua, kun kuluttajilla olisi enemmän vaihtoehtoja ruoka ja muiden ostosten tekemiseen.

Oma toiveeni on, että kauppahalli rakennettaisiin torin viereen nykyisen Matkahuollon tilalle. Esim. Helsingin Hakaniemessä ja Kuopiossa kauppahallit ovat osa toria. Taidemuseo ja juhlatilat sopisivat Näsin kartanoon.

Tulevaisuuden suurempana visiona tulee olla kolmas silta Suiston ja Kokonniemen suunnalle tasaamaan kasvavan kaupungin liikennemääriä. Porvooseen rakennetaan ja tullaan rakentamaan uusia asuntoja eri puolille kaupunkia.

6. Päättäjiä ei ole painostettu. Esimerkiksi Keskustalla ei ole ryhmäpäätöstä taidetehtaan kaavasta ja jokainen muodostaa oman mielipiteensä.

Outi Lankia

kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Porvoo

Lukijalta

Kommentit (2)

Kommentit

Erittäin hyvä selvennys

Erittäin hyvä selvennys meille vain mielikuvien ja lehtijuttujen varassa mieipiteensä muodostaneille. Kirjoitin samansuuntaisen näkemykseni eilen ennen sinun perusteellista kirjoitustasi. Toivottavasti hanke menee maaliin, kuitenkin niin, että juuri Citymarket palvelisi kaikkia asiakkaita toivomallani tavalla.

Joen rantaan ei ole tulossa

Joen rantaan ei ole tulossa pysäköintialuetta, mutta siellä on jo paljon pysäköintipaikkoja Kokonniementien varressa, jotka paikat ovat aina täynnä kun Taidetehtaassa "tapahtuu", kuten myös Taidetehtaan pihapaikat (ovat muuten maksullisia 24 tuntia). Maan alla on nykyisin noin 200 paikkaa ja tietojen mukaan pysäköintiluolan laajennuksen jälkeen on siellä paikkoja yht. 400. Ja sinne tulee myös hybridirakennuksessa asuvien pysäköintipaikat, Cittarin asiakkaatkin tulevat sinne autoilla, sehän on tyypillinen automarket, silloin eivät paikat kyllä mitenkään riitä. Eikä ne pysäköintipaikatkaan, mutta se valtavasti lisääntyvä autoliikenne Aleksanterin sillan ympäristössä aiheuttaa paljon lisää päästöja ja melua ja ennen kaikkea mahtavan liikennesumpun. On myös muistettava, että kaupan logistiikka lisää liikennettä ja nimenomaan rekka-autoliikennettä Kokonniementiellä. Meillä täällä Porvoossa on myös harvinainen, iso puistoalue Porvoon Kansallinen Kaupunkipuisto molemmin puolin joen ympärillä. Länsirannalla se ulottuu aina Vanhalta Sillalta Kokonniemen kärkeen asti. Taidetehtaan edessä tuon puiston raja on Kokonniementiessä. Ja heti tien toisella puolella( kiinni Kokonniementiessä) tulisi uuden asemakaavaehdotuksen mukaan kohoamaan tuo viisikerroksisen hybridirakennuksen seinä. Silloin tuo hybridirakennuksen pitkä ja korkea seinä peittää kaiken näkymän Taidetehtaalle päin esim. Runeberg laivan luota kohti länsirantaa katsoessa. Olisi hyvä esittää porvoolaisille myös havainnekuvia muustakin suunnasta kuin vain Taidetehtaan sisäpihan puolelta rakennusta tarkastellessa. Ne antavat koko dinosauruksesta ihan väärän kuvan meille. Nykyisessä voimassaolevassa asemakaavassa on myös , tuo paljon puhuttu hotelli. Vaan ei se ole toteutunut. Ilmeisesti ei ole ollut yrittäjää, joka uskoisi sen menestymiseen. Ihmettelen miten nyt ehdotettu cittari takaisi sen, että hotellista tulisi kannattava, eiväthän sen asiakkaat siellä yövy. Kannattavuus tulee lähinnä sitten kun Taidetehtaalla todella alkaa tapahtua eli saadaan paljon kongresseja, teatteria, konsertteja, näyttelyitä yms. ympäri vuoden jatkuvasti. Kuinka moni kongressiosallistuja haluaisi valita cittarin yläpuolella olevan hotellin jos toinen vaihtoehto olisi esim. Haikon kartano (kuljetus järjestyy helposti) Ei pidä antaa rahan ratkaista. Hartela Ja Kesko pyrkivät niinkuin muutkin yritykset maksimoimaan voittojaan.. Älkäämme luovuttako heille yhtä Porvoon arvokkaimmista paikoista. Sinne pystytään rakentamaan paljon parempaa, tämä on porvoolaisten kaupunki.

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet