Yle ja Ylä-Satakunta-lehti yhteistyökokeiluun: Ylen alueuutisia lehden verkkosivuille

Yhteistyö on Ylen mukaan kokeilu, jossa ei liiku rahaa. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Yle ja Ylä-Satakunta-lehti ovat sopineet yhteistyökokeilusta, jossa Ylen alueellinen uutissisältö tulee saataville Ylä-Satakunta-lehden digitaalisilla jakelualustoilla.

Ylen alueellisia uutisia Pirkanmaalta, Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta on tästä lähtien nähtävillä uutissyötteenä Ylä-Satakunnan verkkosivuilla. Yhteistyössä ei liiku rahaa.

Ylen uutissisältöä on aiemminkin ollut ulkopuolisilla sivustoilla, mutta nyt aloitettava yhteistyökokeilu on kokonaisvaltaisempi ja teknisesti uudenlainen, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Ylä-Satakunta-lehden käytettävissä ovat kaikki alueuutiset kolmesta lähimaakunnasta.

Sopimus on voimassa vuoden 2021 loppuun. Toiveissa on saada kehitettyä malli, jota muutkin paikallislehdet voisivat hyödyntää.

– Jos kaikki menee hyvin ja kysyntää on, jossain vaiheessa ensi vuoden puolella aletaan varmaan miettiä, voisiko toimintaa laajentaa, Jokinen kertoo STT:lle.

Paikallisimmat uutiset tehdään paikallisesti

Ylä-Satakunnan päätoimittaja Jukka Huikko sanoo STT:lle, että Ylä-Satakunta saa yhteistyöstä lisäarvoa verkkosivuilleen. Huikko sanoo, että Ylä-Satakunnan verkkosivuston kantavana ajatuksena on, että sivustolla käydään lehden omien uutisten lisäksi myös muiden syiden vuoksi.

– Jotta voimme kertoa ilmoittaja-asiakkaille, että siellä on oikeasti liikennettä. Me olemme rakentaneet sivustolle muitakin palveluita. Siellä on esimerkiksi paikallisen juna-aseman aikataulunäyttö. Näitä on viritteillä ja suunnitelmissa muutoinkin, hän sanoo.

Jouko Jokisen mukaan kokeilulla haetaan molemminpuolista hyötyä: lisää silmäpareja Ylen sisällöille ja toisaalta rikkaampaa sisältöä paikallislehden sivustoille.

Jokinen ei näe järjestelyn uhkaavan paikallismedioita, sillä Ylen uutiset kuntatason asioista ovat kuitenkin varsin harvassa.

– Lukija saa kerralla vähän suuremman katsauksen ympäristön uutisiin, mutta varsinainen paikallinen anti tulee sieltä paikallistoimituksista, eihän se mihinkään muutu, Jokinen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. ”Lähijunaliikenne Helsingistä Porvooseen pitää toteuttaa nopeasti” – Kansanedustaja ei jäisi odottelemaan itäisiä oikoratoja
  2. Yksi uusi koronatartunta Porvoossa perjantaina
  3. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  4. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  5. Valtion tuella nollatulokseen – Porvoon arvioidaan saavan lisäbudjetista 14–16 miljoonaa
  6. Kymmenen upseeriylennystä Itä-Uudellemaalle
  7. Porvoon Näsin lähiliikuntapaikalle ja kuntoportaille valtionavustusta – kuntoportaita rakennetaan jo ja lähiliikuntapaikan rakentaminen alkaa nyt kesäkuussa
  8. Tanska ja Wiksten kuntavaaliehdokkaiksi – kokoomuksella nyt kymmenen koossa
  9. Ilkivaltaa leikkipuistossa Ylä-Haikkoossa – puisto suljettu korjausten ajaksi
  10. Paluu lähiopetukseen ei kasvattanut koronatartuntojen määrää Porvoossa – torstai oli 5. päivä ilman uusia tartuntoja
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Tapaamistuvat saapuivat palvelutaloihin – läheistään voi nyt tavata turvallisesti ilman kasvomaskia ja turvavälejä
  14. Tieliikennelaki muuttuu kesän kynnyksellä, mikä muuttuu nopeusrajoituksissa? – Liikenneopettaja vastaa
  15. "Kuin olisi kotiin tullut!" – Terassien aukeamista odotettu koko koronakevät

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.