Luvassa kesän tuntua – lämpölukema voi tänään kivuta paikoin kahteenkymppiin

Etelä-Suomessa on luvassa kesän tuntua. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Esimerkiksi Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla saatetaan päästä tänään lämmittelemään 20 asteen lämpötiloissa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Lämpöä on luvassa myös Päijät-Hämeeseen ja Savoon, vaikka ihan kakkosella alkavaan lukemaan ei päivystävän meteorologin mukaan välttämättä ylletäkään.

Päivän lämpötilat vaihtelevat 12–20 asteen välillä. Kylmintä on Pohjois-Lapissa, ja 15 asteen raja menee Keski-Lapin tienoilla.

Meteorologi arvioi, että lämpimimmillään sää on myöhäisiltapäivästä tai alkuillasta eli iltapäiväneljän ja iltakuuden välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. ”Lähijunaliikenne Helsingistä Porvooseen pitää toteuttaa nopeasti” – Kansanedustaja ei jäisi odottelemaan itäisiä oikoratoja
  2. Yksi uusi koronatartunta Porvoossa perjantaina
  3. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  4. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  5. Valtion tuella nollatulokseen – Porvoon arvioidaan saavan lisäbudjetista 14–16 miljoonaa
  6. Kymmenen upseeriylennystä Itä-Uudellemaalle
  7. Tanska ja Wiksten kuntavaaliehdokkaiksi – kokoomuksella nyt kymmenen koossa
  8. Porvoon Näsin lähiliikuntapaikalle ja kuntoportaille valtionavustusta – kuntoportaita rakennetaan jo ja lähiliikuntapaikan rakentaminen alkaa nyt kesäkuussa
  9. Ilkivaltaa leikkipuistossa Ylä-Haikkoossa – puisto suljettu korjausten ajaksi
  10. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  11. Paluu lähiopetukseen ei kasvattanut koronatartuntojen määrää Porvoossa – torstai oli 5. päivä ilman uusia tartuntoja
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Tapaamistuvat saapuivat palvelutaloihin – läheistään voi nyt tavata turvallisesti ilman kasvomaskia ja turvavälejä
  14. Tieliikennelaki muuttuu kesän kynnyksellä, mikä muuttuu nopeusrajoituksissa? – Liikenneopettaja vastaa
  15. "Kuin olisi kotiin tullut!" – Terassien aukeamista odotettu koko koronakevät

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.