Hongkongin turvallisuuslakien käsittely liittyy laajempaan kuvioon Kiinassa – koronaviruksen aiheuttama epävakaus hermostuttaa Pekingin hallintoa

Turvallisuuslakien käsittelyn pelätään jäleen kiristävän tilannetta Hongkongissa. . AFP. / LEHTIKUVA

STT

Perjantaina alkaneessa Kiinan kansankongressin niin kutsutussa kaksoiskokouksessa aiotaan käsitellä Hongkongin turvallisuuslakeja. Hongkongin erityishallintoaluetta koskeva lakiesitys kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän, ulkomaisen vaikuttamisen ja terrorismin erityishallintoalueella. Asiasta nousi heti iso meteli muualla maailmassa, ja Hongkongissa demokratia-aktivistit suunnittelevat mielenosoituksia viime syksyn tapaan.

Mutta miksi Kiina toimii silti näin?

– Se liittyy laajempaan kuvioon. Viime vuodesta lähtien protestit eskaloituivat Hongkongissa. Lisäksi tämä liittyy hyvin vahvasti koronavirustilanteeseen. Kiinassa on joka suunnassa kiristetty ruuvia – sekä ulko- että sisäpolitiikassa. Kiinan hallinto kokee olevansa uhattuna ja paineen alla. Kaikissa mahdollisissa paikoissa, joissa otetta voi kiristää, sitä tehdään nyt, heinäkuussa Jyväskylän yliopistossa Kiinan ulkopolitiikkaan liittyvästä aiheesta väittelevä Matti Puranen sanoo STT:lle.

Kun Hongkong siirtyi 1997 Britannian alaisuudesta Kiinan hallintaan, maassa otettiin käyttöön miniperustuslaki. Siinä todettiin, että Hongkongin parlamentin tulee säätää kansallisen turvallisuuden laki. Vuonna 2003 yli puoli miljoonaa hongkongilaista marssi kaduilla ja vastusti lakia. Silloin lain säätäminen ei onnistunut.

– Viime kesän valtavien mielenosoitusten ja protestien seurauksena Peking on tehnyt selväksi, että tämä laki tarvitaan. Uusi miehitys sekä Hongkongin Kiinan kansantasavallan yhteystoimistossa että Pekingissä Hongkongin asioista vastaavassa ministeriössä on koventanut äänenpainoja, sanoo Kiina-asiantuntija Sari Arho Havren joka johtaa Business Finlandin ennakointityötä Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa.

Hongkongin syksyn aluevaalit hermostuttavat

Arho Havren näkee, että Kiinan kärsivällisyys Hongkongin suhteen on kulunut loppuun, sillä Hongkongissa on syksyllä aluevaalit.

– Toimi on poikkeuksellinen sikäli, että Kiinan retoriikka taustalla ei ole muuttunut mihinkään. Kärsivällisyys kului nyt loppuun syyskuussa lähestyvien aluevaalien vuoksi sekä Hongkongin poliittisen ilmapiirin takia. Se ei ole antanut vihjeitä siitä, että lakia olisi pystytty paikallisesti saamaan läpi, Arho Havren sanoo.

Arho Havrenin mukaan Hongkongin tilanne alkoi jo käydä noloksi Pekingille. Kiinalle on ensisijaista vakaus, jota koronavirus on nyt heiluttanut.

Puranen katsoo, että Peking ei halua päästää Hongkongin tilannetta pahenemaan, mutta tämän seurauksena se tulee tietysti pahenemaan väistämättä.

– On jo puhuttu mielenosoitusten järjestämisestä, Puranen muistuttaa ja jatkaa:

– Ilmeisesti Kiinan kommunistisen puolueen johto katsoo, ettei tässä tilanteessa ole muita vaihtoehtoja kuin käyttää kovempia keinoja. En näe, että Kiina olisi nyt niin voimissaan, että se vain pelkästään huvikseen säätelisi tällaista tai pelottelisi. Tässä on tosi kyseessä. Se on kylmää pragmatiikkaa.

Työttömyys kasvaa ja talouskasvu hidastuu

Purasen mukaan nyt varaudutaan siihen, että tilanne kiristyy luultavasti Kiinan sisällä, kun työttömyys kasvaa ja talouskasvu hidastuu. Tiedetään, että Hongkongissa on varmaan samanlaista luvassa, hän arvioi.

Arho Havren muistuttaa, että koronavirus on aiheuttanut vakavan iskun Kiinan sisäiselle vakaudelle. Talouden hiipuminen voi tuoda mukanaan maan johdon pelkäämää epävakautta.

– Hongkongin jatkuvien levottomuuksien ei enää haluta sotkevan lisää jo muutenkin kommunistiselle puolueelle haasteellista tilannetta, Arho Havren sanoo.

Sisäinen vai ulkoinen asia?

Onko Hongkongin tilanteessa sitten kyse Kiinan sisä- vai ulkopolitiikasta? Jos Kiinalta kysytään, vastaus on helppo. Ulkovallat ovat olleet asiasta toista mieltä ja esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo on reagoinut voimakkaasti tilanteeseen.

Oman tumman sävynsä Kiinan ja Hongkongin tilanteelle tuo ylipäätänsä Kiinan lähialueiden tilanne. Kiina on kiristänyt otettaan Etelä-Kiinan merellä ja lisäksi Taiwanin ympäristössä on järjestetty sotaharjoituksia.

– Mielestäni tämä on osa kiristyvää ulkopoliittista linjaa, mikä on koronapandemian jälkeen näkynyt Kiinassa ja muualla maailmassa, Puranen sanoo.

Arho Havren näkee, että Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet kiristyvät edelleen. Lisäksi hänen mukaansa Hongkongissa pelätään, mihin tulkintoihin tuleva laki taipuu ja miten sitä voidaan käyttää Pekingin päämäärien ajamiseen.

– Kiinassa on esimerkkejä, kuinka kansallista turvallisuutta ja terrorismin vastaisuutta on käytetty polkemaan ihmisoikeuksia. Etenkin toisinajattelijoita on hiljennetty. Pahimmillaan laki avaa tien tällaisille toimille myös Hongkongissa, Arho Havren päättää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. ”Lähijunaliikenne Helsingistä Porvooseen pitää toteuttaa nopeasti” – Kansanedustaja ei jäisi odottelemaan itäisiä oikoratoja
  2. Yksi uusi koronatartunta Porvoossa perjantaina
  3. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  4. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  5. Valtion tuella nollatulokseen – Porvoon arvioidaan saavan lisäbudjetista 14–16 miljoonaa
  6. Kymmenen upseeriylennystä Itä-Uudellemaalle
  7. Tanska ja Wiksten kuntavaaliehdokkaiksi – kokoomuksella nyt kymmenen koossa
  8. Porvoon Näsin lähiliikuntapaikalle ja kuntoportaille valtionavustusta – kuntoportaita rakennetaan jo ja lähiliikuntapaikan rakentaminen alkaa nyt kesäkuussa
  9. Ilkivaltaa leikkipuistossa Ylä-Haikkoossa – puisto suljettu korjausten ajaksi
  10. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  11. Paluu lähiopetukseen ei kasvattanut koronatartuntojen määrää Porvoossa – torstai oli 5. päivä ilman uusia tartuntoja
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Tapaamistuvat saapuivat palvelutaloihin – läheistään voi nyt tavata turvallisesti ilman kasvomaskia ja turvavälejä
  14. Tieliikennelaki muuttuu kesän kynnyksellä, mikä muuttuu nopeusrajoituksissa? – Liikenneopettaja vastaa
  15. "Kuin olisi kotiin tullut!" – Terassien aukeamista odotettu koko koronakevät

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.