Sote-valiokunnan on sanottu ymmärtäneen väärin perustuslakivaliokunnan lausunnon ravintoloiden avaamisesta – oikeuskansleri selventää asiaa

Oikeuskansleri Tuomas Pöystin muistiossa selvennetään keskusteluun noussutta asiaa. Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Kun eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta rukkasi mietintönsä väliaikaisesta laista, jolla ravintolat voivat avata ovensa poikkeusjärjestelyin, heräsi keskustelu siitä, ymmärsikö sote-valiokunta perustuslakivaliokunnan lausunnon väärin.

Asian nosti esille esimerkiksi apulaisprofessori Pauli Rautiainen Perustuslaki-blogissa.

Kysymys koski ravintoloiden toiminnan rajoittamista eri puolilla Suomea.

Nyt oikeuskansleri Tuomas Pöystin muistiossa selvennetään asiaa. Oikeuskanslerin mukaan sote-valiokunnan mietinnön pohjalta hyväksytty laki voitaisiin tulkita niin, että se ei olisi perustuslakivaliokunnan lausunnon mukainen.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä on kuitenkin selkeästi todettu säännöksen vastaavan tarkoitukseltaan perustuslakivaliokunnan lausuntoa, Pöystin muistiossa lisätään.

Oikeuskansleri katsookin muistiossaan, että säännöstä on siten tulkittava perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että valtioneuvoston asetuksessa rajoitusten välttämättömyys on lain mukaisesti harkittava ja perusteltava kaikissa tapauksissa valtakunnan eri alueiden osalta erikseen.

Eduskunta hyväksyi perjantaina sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön pohjalta lain, jonka myötä ravintolat voivat avata maanantaina ovensa poikkeusjärjestelyin. Myös presidentti vahvisti lain.

"Tulkittava perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti"

Alun perin hallituksen antamassa esityksessä ehdotettiin, että ravintoloiden toimintaa voitaisiin rajoittaa niillä alueilla, joilla se on välttämätöntä koronan leviämisen estämiseksi. Hallituksen ehdotuksen mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset alueista, joilla rajoitteita sovellettaisiin. Perustuslakivaliokunta katsoi esityksestä antamassaan lausunnossa, että rajoitusten välttämättömyyttä koskevan edellytyksen tulee säädösperusteisesti ohjata päätöksentekoa alueellisesta soveltamisesta. Lisäksi se katsoi, että rajoituksia ei voida säätää tai pitää voimassa alueilla, joilla se ei ole tartuntatautitilanteen vuoksi välttämätöntä.

Mietintövaliokuntana toiminut sosiaali- ja terveysvaliokunta rukkasi hallituksen esitystä, ja eduskunta hyväksyi sen. Eduskunnan hyväksymän lain mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset alueista, joilla kutakin velvoitetta ja rajoitusta sovelletaan, jolleivät rajoitukset ole välttämättömiä koko maassa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaan asetuksenantovaltuuden kiinnittymisellä välttämättömyysvaatimukseen on otettu huomioon perustuslakivaliokunnan lausunto.

– Eduskunnan hyväksymän tartuntatautilain 58 a pykälän 1 momentin asetuksenantovaltuuden sanamuodon voitaisiin hyväksytyn lain kokonaisuudesta irrotettuna katsoa merkitsevän sitä, että ravitsemusliikkeiden valtakunnalliset rajoitukset olisivat pääsääntö ja että rajoitusten välttämättömyyttä eri alueilla olisi arvioitava vain poikettaessa tästä pääsäännöstä, oikeuskansleri katsoo.

– Tällainen tulkinta merkitsisi sitä, että laki ei olisi perustuslakivaliokunnan edellä mainitun lausunnon mukainen. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä on kuitenkin selkeästi todettu säännöksen vastaavan tarkoitukseltaan perustuslakivaliokunnan lausuntoa, Pöysti toteaa muistiossaan.

Oikeuskansleri katsoo muistiossaan, että säännöksen on siten tulkittava perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti tarkoittavan, että valtioneuvoston asetusta annettaessa rajoitusten välttämättömyys on lain mukaisesti harkittava ja perusteltava kaikissa tapauksissa valtakunnan eri alueiden osalta erikseen.

Näin on muistion mukaan tehtävä siinäkin tapauksessa, että rajoitusten säädettäisiin koskevan koko maata.

Oikeuskansleri katsoikin ennen presidentin lain vahvistusta, että eduskunnan hyväksymän lain vahvistamiselle ei ole perustuslainmukaisuuteen liittyvää oikeudellista estettä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.